Pesäpalloliitto on myöntänyt yhteensä 150 000 euron tuen junioripäälliköiden palkkaukseen jäsenseuroissaan. 13 seuraa saa tukea 10 000 euroa ja neljä seuraa 5000 euroa.
Päätavoite on seurojen harrastajamäärien kasvattaminen, minkä toteutumiseen pyritään erityisesti toiminnan laadun, juniorivalmennuksen suunnitelmallisuuden ja nykyaikaisen johtamisen keinoin.
Junioripäälliköt toimivat säännöllisesti yhteistyössä Pesäpalloliiton Urheiluyksikön päällikön Mikko Huotarin sekä alueellisten seurakehittäjien kanssa. Tuen kohdistumista oikein ja vaikuttavuutta arvioidaan yhteisesti rakennettujen mittarien avulla.
– Nyt on työn aika, jotta junioripäällikkötuki saadaan pysyväksi osaksi pesäpallon toimintakulttuuria. Tässä tehtävässä keskeinen rooli on paitsi tuen saaneilla seuroilla, myös meillä Pesäpalloliiton väellä. Tehdään yhdessä ja arvioidaan avoimesti, Huotari alleviivaa tiedotteessa.
Junioripäällikön tukea saaneet seurat (tukisumma)
Alajärven Ankkurit (10 000 €)
Haminan Palloilijat (10 000 €)
Imatran Pallo-Veikot (10 000 €)
Joensuun Maila (10 000 €)
Koskenkorvan Urheilijat (5000 €)
Kouvolan Pallonlyöjät (10 000 €)
Lahden Mailaveikot (10 000 €)Laitilan Jyske (10 000 €)
Oulun Lippo Juniorit (10 000 €)
Pesä Ysit, Lappeenranta (5000 €)
Pesäkarhut, Pori (10 000 €)
Puijon Pesis, Kuopio (5000 €)
Pöytyän Urheilijat (10 000 €)
Räpsä, Hämeenkyrö (10 000 €)
Seinäjoen Maila-Jussit (10 000 €)
Siilinjärven Pesis (10 000 €)
Simon Kiri (5000 €)

































