Oona Kettunen juoksi kolme mestaruutta Lappeenrannssa pidetyissä 19-vuotiaiden SM-kilpailuissa. Kaksoismestareiksi urheilivat aitajuoksija Oona Hujanen, juoksija Eveliina Määttänen, hyppääjä Kristian Pulli, heittäjä Matti Sivonen, pikajuoksija Milja Thureson ja kestävyysjuoksija Aleksi Uusipere.
Karhulan Katajaisten Oona Kettunen ei tyytynyt ottamaan kolmatta kultamitaliaan helpolla rutiinisuorituksella. Kettunen pisti itsensä ahtaalle juoksemalla ylhäisessä yksinäisyydessä naisten 3 000 metrin mestariksi uudella ennätyksellään 9.16,12. Hän voitti ensimmäisenä päivänä puolen tunnin välein 2 000 metrin estejuoksun ja 1 500 metrin sileän mestaruudet.
Kettusen seurakaveri Minttu Hukka kipitti hopealle ajalla 9.55,36 ja Länsi-Uudenmaan Urheilijoiden Saara Nikander pronssille ajalla 10.03,87. Hukka juoksi ensimmäisenä päivänä hopeaa 2000 metrin esteissä ja Nikander 1500 metrillä.Kettunen alitti 3 000 metrin sileällä ulkorataennätyksensä peräti 17 sekunnilla ja viime talvena juoksemansa 19-vuotiaiden Suomen halliennätyksenkin neljällä sekunnilla.
Kettunen harppasi 3 000 metrillä 19-vuotiaiden Suomen kaikkien aikojen tilastossa 15. sijalta viidenneksi. Hänen edellään ovat Annemari Sandell-Hyvärinen, kaksoset Ulla ja Anni Tuimala sekä Satu Levelä. Kettunen on Suomen naisten vuositilastossa neljäntenä Sandra Erikssonin, Johanna Lehtisen ja Kristiina Mäen jälkeen.
Kettunen omistaa 3 000 metrin estejuoksussa 19-vuotiaiden Suomen ennätyksen 9.45,51.Hän voitti sillä ajalla kultaa 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa kolme viikkoa sitten Rietissä.
Rinnekari linkosi moukaria 61 metriä
Nurmijärven Yleisurheilun Heli Rinnekari linkosi naisten moukarinheiton ykköseksi tuloksella 61,17. Hänen ennätyksensä on vain 20 senttiä tätä parempi. Rinnekari sinkautti parhaan tuloksensa viimeisellä kierroksella. Hän nousi Suomen naisten vuositilastossa kuudenneksi.
Rinnekari olisi voittanut mestaruuden myös toiseksi ja kolmanneksi pisimmillä heitoillaan, jotka kantoivat 59,29 ja 58,05. Säkylän Urheilijoiden Sanni Saarinen heitti hopealle tuloksella 57,96 ja Seinäjoen seudun Urheilijoiden Katariina Kuoppala pronssille ennätyksellään 56,69.
Mestari Rinnekari sijoittui 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa kymmenenneksi ja Kalevan kisoissa viidenneksi. Häntä valmentaa Lassi Korhonen. Lappeenrannassa toinen kilpailupäivä alkoi 19-asteisessa lähes tyynessä poutasäässä.
Östman voitti miesten seiväshypyn
Vasa IS:n Viktor Östman taiteili miesten seiväshypyn mestariksi tuloksella 480. Hän ylitti 460 ja 480 ensimmäisellä yrityksellä sekä pudotti kolme kertaa 505:stä.Noormarkun Nopsan Einari Välimäki taivutti hopealle tuloksella 470. Myös Haapajärven Kiilojen Veli-Matti Kivilahti ylitti 470, mutta jäi pronssille selvitettyään korkeuden toisella yrityksellä. Välimäki ylitti 470 ensimmäisellä hypyllä.
Östman sijoittui 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 15:nneksi niin ikään tuloksella 480. Hän sijoittui viime vuonna nykyisellä ennätyksellään 520 Kalevan kisoissa viidenneksi. Östmania valmentaa seivästä 550 hypännyt Mikael Westö.
Uusiperestä ensimmäinen miesten kaksoismestari
Espoon Tapioiden Aleksi Uusiperestä tuli kilpailujen ensimmäinen miesten kaksoismestari. Hän voitti miesten 5000 metriä ennätyksellään 15.16,33. Uusipere voitti eilen 2000 metrin estejuoksun mestaruuden.
Lapin Lukon Juho Jumisko hävisi Uusiperelle 300 metrin mittaisessa loppukirissä reilun sekunnin. Jumisko palkittiin hopeamitalilla ja ennätyksellä 15.17,45. Viipurin Urheilijoiden Samuel Rautiainen juoksi pronssille ajalla 15.29,47.
Rautiainen johti juoksua ensimmäiset 4700 metriä. Uusipere ja Jumisko kiitivät viimeiset 300 metriä niin lujaa, että vetotöiden uuvuttama Rautiainen joutui taipumaan yli kymmenellä sekunnilla. Sää oli kestävyysjuoksuille mitä suotuisin, 19 astetta lämmintä ja lähes tyyntä.
Sivonen heittolajien kaksoismestariksi
Kuivasjärven Auran Matti Sivosesta tuli kaksoismestari, kun hän voitti kultaa myös sivulajissaan kiekonheitossa.Sivonen sinkautti toisella kierroksella tyynessä kelissä voittotuloksen ja uuden ennätyksensä 54,60.
Myös Sivosen ensimmäisen kierroksen tulos, 53,69, oli muille liikaa. Neljällä viimeisellä kierroksella Sivonen yritti hieman liikaa eikä saanut enää tulosta. Hän voitti ensimmäisenä päivänä mestaruuden päälajissaan kuulantyönnössä.
Hopeasta käytiin kiivas taistelu. Nokian Urheilijoiden Olli Kivioja oli viiden kierroksen jälkeen toisena tuloksella 48,06, Lahden Ahkeran Sami Aartolahti kolmantena tuloksella 47,57 ja Lapin Lukon Ville Posio neljäntenä tuloksella 47,44.Posio astui viimeisellä kierroksella heittonsa yli ja jäi neljänneksi. Aartolahti nakkasi heti hänen jälkeensä tuloksen 50,27, jolla nousi toiseksi. Kivioja pääsi vielä vastaamaan ja tekikin sen tyylikkäästi. Hän sinkautti uuden ennätyksensä 51,34 ja nousi hopealle.
Aartolahti palkittiin pronssimitalilla. Viidenneksi sijoittui ensimmäisenä päivänä moukarinheitossa pronssia saanut Tampereen Pyrinnön Joni Syrjälä. Tässä ikäluokassa kiekko painaa 1,75 kiloa eli 250 grammaa vähemmän kuin miesten yleisen sarjan kiekko.
Olli Kiviojan vanhempi veli Kalle Kivioja kilpailee 22-vuotiaiden sarjassa ja on heittänyt miesten kaksikiloista kiekkoa 49 metriä. Vanhin veli Ville Kivioja palkittiin tämänvuotisten Kalevan kisojen kiekonheitossa hopeamitalilla.Kiviojan veljeksillä on uljaat kiekonheittäjän raamit, sillä Ville on 202, Kalle 197 ja Ollikin 192 senttiä pitkä. Ville ja Kalle painavat noin 120 kiloa ja Olli 100 kiloa. Veljeksiä valmentaa heidän isänsä Esa Kivioja, joka on heittänyt miesten kiekkoa 48 metriä.
Joni Vainio-Kaila piti Juho Vanhalan takanaan
Laitilan Jyskeen Joni Vainio-Kaila kesti ennakkosuosikin paineet miesten 400 metrin aitajuoksussa. Hän voitti kultaa ajalla 52,81. Vainio-Kaila juoksi kolme viikkoa sitten Kalevan kisoissa pronssille. Hän on kotimaan vuositilastossa neljäntenä juuri viimevuotisen Suomen mestarin, Oskari Mörön, edellä. Vainio-Kailaa valmentaa Mikko Rinne.
Harjavallan Jymyn Juho Vanhala iloitteli yllättäen hopealle uudella komealla ennätyksellään 53,14. Tampereen Pyrinnön Valtteri Toimela aitoi pronssille niin ikään uudella ennätyksellään 53,22.
Vanhala otti makean hyvityksen Kalevan kisojen 400 metrin sileän juoksulle. Hän tuli Vaasassa ensimmäisenä maaliin, mutta hänet hylättiin ratarikon takia.Eilen Lappeenrannassa Vanhala jäi päämatkallaan 400 metrin sileällä karvaasti neljänneksi. Hän joutui juhannuksena Euroopan joukkuemestaruuskilpailuissa varamiehenä juoksemaan 400 metrin aidat ja selviytyi jo silloin kelvollisesti ilman lajiharjoitteluakin.
Kristian Pullista hyppylajien tuplamestari
Kaipolan Vireen Kristian Pulli voitti miesten kolmiloikan mestaruuden tuloksella 15,16. Tänä vuonna sekä 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa että Kalevan kisoissa hopeamitalilla palkittu Pulli hyppäsi kaksi kertaa varman päälle ja jätti neljä viimeistä kierrosta väliin.
Pulli on kotimaan vuositilastossa Aleksi Tammentien jälkeen toisena ennätyksellään 15,91. Pulli voitti ensimmäisenä päivänä pituushypyn mestaruuden.
Helsingin Kisa-Veikkojen Elias Mäkelä loikki hopealle tuloksella 14,65. Hän löi kolmanneksi sijoittuneen Lappeenrannan Urheilu-Miesten Simo Lipsasen yhdellä sentillä. Rietissä 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa viidenneksi sijoittunut Tuomas Kaukolahti ei ollut mukana.
Lipsanen oli vielä viiden kierroksen jälkeen toisena, mutta Mäkelä venytti viimeisellä kierroksella hänet ohitseen pienimmällä mahdollisella erolla.Lipsanen vastasi viimeisellä kierroksella Mäkelän jälkeen tuloksella 14,58, mutta se ei riittänyt kirkastamaan mitalia.
Hujanen hurjasteli aitajuoksujen kaksoisvoittajaksi
Helsingin Kisa-Veikkojen Oona Hujanen voitti naisten 400 metrin aitajuoksun mestaruuden ajalla 60,12. Ensimmäisenä päivänä 400 metrin sileän mestaruuden voittanut Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Eveliina Määttänen tarjosi hyvän vastuksen aitomalla hopealle ajalla 60,48.Espoon Tapioiden Laura Räsänen juoksi pronssille ajalla 63,34.
Hujanen otti revanssin Kalevan kisojen 400 metrin aidoista. Siellä Määttänen sijoittui juuri Hujasen edelle neljänneksi.Määttänen on juossut tänä kesänä 19-vuotiaiden EM-kilpailujen alkuerässä ennätyksensä 59,17. Hän selviytyi välieriin, mutta ei finaaliin. Hujanen on juossut tänä kesänä ennätyksensä 59,81 Kalevan kisojen alkuerässä. Hujasta valmentavat Pekka Mäkelä ja Harri Laiho.Hujanen teki hurjan tempun voittamalla puoli tuntia myöhemmin vielä 100 metrin aitajuoksun mestaruuden. Siinä hän joutui erittäin koville Tampereen Pyrinnön Reetta Hurskeen kanssa.
Kummallekin saatiin sama aika 13,74, mutta Hujanen julistettiin voittajaksi maalikameran kuvan tutkimisen jälkeen. Kolmanneksi sijoittunut Karhulan Urheilijoiden Jatta-Juulia Hanski jäi kärkikaksikosta lähes sekunnin ajallaan 14,67.
Hujanen paransi ennätystään peräti 0,26 sekunnilla. Hän juoksi vasta kesän toisen 100 metrin aitakilpailunsa. Hurske on juossut tänä kesänä 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa ennätyksensä 13,44.
Rautapalo pika-aitojen mestariksi alle 14 sekunnin ajalla
Viipurin Urheilijoiden Samuel Rautapalo juoksi 110 metrin aidat ensimmäistä kertaa alle 14 sekunnin. Hän voitti miesten mestaruuden ihanteellisessa 1,2 sekuntimetrin myötätuulessa ajalla 13,94. Helsingin Kisa-Veikkojen Niko Pronin aitoi hopeaa ennätystään sivuavalla ajalla 14,02 ja Pyhäselän Urheilijoiden Niko Tahvanainen pronssia ajalla 14,32.
Koko kärkikolmikko kilpaili tänä kesänä 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa. Mestari Rautapaloa valmentavat Pekka Mäkelä ja Harri Laiho. Tässä ikäluokassa ylitetään tasan metrin korkuisia eli 6,7 senttiä matalampia kuin miesten yleisen sarjan kilpailuissa.
Erkkola voitti jännittävän keihäskilpailun
Naisten keihäänheitto huipentui kolmella viimeisellä kierroksella. Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Amanda Räty johti kilpailua neljän kierroksen jälkeen neljännen kierroksen tuloksellaan 46,47 ja Sysmän Sisun Miia Makkonen viiden kierroksen jälkeen viidennen kierroksen tuloksellaan 46,58. Makkonen sai pronssia ja Räty jäi neljänneksi.
Turun Weikkojen Sanne Erkkola kiskaisi kuudennella kierroksella voittotuloksen 49,68. Vehkalahden Veikkojen Meri Rautamies riuhtaisi viimeisellä kierroksella hopeatuloksen 49,03. Mestari Erkkolaa valmentaa Raimo Mäkinen.
Salo viiletti 200 metrin mestariksi ennätyksellään
Nakkilan Vireen 198-senttinen Kristian Salo viiletti miesten 200 metrin mestariksi uudella ennätyksellään 21,41. Ensimmäisenä päivänä 400 metrin mestaruuden voittanut Esbo IF:n 194-senttinen Roope Saarinen paineli tällä kertaa hopealle ajalla 21,61.
Ensimmäisenä päivänä 100 metrillä toiseksi sijoittunut Ikaalisten Urheilijoiden Otto Ahlfors pinkoi kolmanneksi ennätyksellään 21,65.Ikaalisten Urheilijoiden Samuli Samuelsson pinkoi neljänneksi ajalla 21,76 ja eilinen satasen mestari, Mikkeli Kilpa-Veikkojen Viljami Kaasalainen viidenneksi ennätyksellään 22,00.
Salo juoksi tänä kesänä 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 200 metrin välierissä ja sijoittui Kalevan kisoissa neljänneksi.Häntä valmentaa Suomen Urheiluliiton seurapalvelupäällikkö ja entinen kansallisen tason kolmiloikkaajaHarri Aalto.
Heta Tuuri naisten korkeushypyn mestari
Lahden Ahkeran 185-senttinen Heta Tuuri voitti naisten korkeushypyn mestaruuden tuloksella 180. Saman korkeuden ylittänyt Seinäjoen seudun Urheilijoiden Heidi Erkinheimo sai hopeaa.
Oriveden Ponnistuksen Sini Lällä pomppasi pronssille tuloksella 172. Joensuun Katajan Marianne Pykäläinen hyppäsi saman tuloksen kuin Lällä, mutta joutui tyytymään neljänteen sijaan.Kilpailussa oli vain kuusi osanottajaa. Isänsä Harri Tuurin valmentama Heta Tuuri sijoittui 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa kymmenenneksi.Milja Thureson pinkoi Ella Räsäsen edellä kaksoismestariksi
Turun Tovereiden Milja Thureson voitti naisten 200 metrin mestaruuden ennätyksellään 24,12. Hän paransi ihanteellisessa tasan kahden sekuntimetrin myötätuulessa ennätystään peräti puolella sekunnilla. Thuresonista tuli kaksoismestari, sillä hän voitti ensimmäisenä päivänä satasen. Thureson nousi kotimaan vuositilastossa 11.sijalta neljänneksi.
Junioreiden Euroopan ennätyksen haltija Ella Räsänen Tampereen Pyrinnöstä juoksi Lappeenrannassa kesän ensimmäiset 200 metrin kilpailunsa. Hän pinkoi finaalissa hopealle ajalla 24,33. Kannuksen Uran Anniina Kortetmaa juoksi pronssille ennätyksellään 24,40.
Merika Sumanen leiskautti yli 6 metriä
Tampereen Pyrinnön Merika Sumanen sai naisten pituushypyssä tuloksen vain yhdellä kierroksella, mutta se riitti mestaruuteen. Hän leiskautti toisella kierroksella täysin tyvenessä voittotuloksen 603.Sumanen ylitti ensimmäistä kertaa kuuden metrin rajan.
Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Anne-Mari Lehtiö ponkaisi hopealle uudella ennätyksellään 590 ja Tampereen Pyrinnön Reetta Hurske pronssille ennätystään sivuavalla tuloksella 589. Hurske on hypännyt hallissa tasan kuusi metriä.Hurskeella oli Lappeenrannassa huonoa onnea, sillä hän hävisi ensin 100 metrin aitajuoksun kultamitalin tuhannesosien vertailussa ja tuntia myöhemmin pituushypyn hopean sentin erolla.
Keskinen oli vahvin kuulantyönnössä
Ylistaron Kilpa-Veljien Taija Keskinen voitti naisten kuulantyönnön viimeisen kierroksen tuloksella 13,62. Hän olisi voittanut myös toiseksi pisimmällä pukkauksella, joka kantoi 12,87.
Liljendal IK:n Jessica Meriheinä työnsi hopealle tuloksella 12,73 ja Varpaisjärven Vireen Senja Mäkitörmä pronssille tuloksella 12,26. Janne Alinin valmentama Keskinen sijoittui 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa 13:nneksi.
Lampinen hallitsi 800:a metriä miten tahtoi
Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Ville Lampinen ei antanut muille mitään mahdollisuuksia miesten 800 metrillä. Lampinen johti lähdöstä maaliin ja voitti mestaruuden ajalla 1.52,77.
IF Sibbo Vargarnan Robert Nummela kiri kakkoseksi ajalla 1.52,92 ja Saarijärven Pullistuksen Joonas Rinne kolmanneksi ajalla 1.53,33.Ensimmäisenä päivänä 1500 metriä voittanut IF Raseborgin Otto Loukkalahti joutui tyytymään neljänteen sijaan, mutta paransi ennätystään puolitoista sekuntia aikaan 1.53,66.
Rinne juoksi 1500 metrillä toiseksi ja Nummela kolmanneksi, mutta tänään sijoitukset vaihtuivat. Lampinen juoksi ensimmäisenä päivänä 400 metrillä kolmanneksi.Pekka Nurmen valmentama Lampinen juoksi 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa välierissä.
Määttänen juoksi tuplamestariksi
Keski-Uudenmaan Yleisurheilun Eveliina Määttänen voitti naisten 800 metrin mestaruuden ajalla 2.14,54. Tampereen Pyrinnön Roosa Lahtinen juoksi hopealle ajalla 2.16,02 ja Karhulan Katajaisten Minttu Hukka pronssille ajalla 2.16,43. Hukka päihitti pronssitaistelussa Kuopion Reippaan Marianne Pitkäsen kahdella sadasosalla.
Määttäsestä tuli kaksoismestari, kun hän voitti ensimmäisenä päivänä 400 metriä. Hän saavutti myös hopeaa 400 metrin aitajuoksussa. Myös Hukka urakoi kolme mitalia. Hän sijoittui toiseksi 2 000 metrin estejuoksussa ja 3 000 metrin sileällä.
Juutinen yllätti keihäässä kovan EM-kisakoplan
19-vuotiaiden SM-kilpailut saivat Kimpisen sinisellä mondolla arvoisensa loppuhuipennuksen. Kuopion Reippaan Taneli Juutinen nousi viimeisellä kierroksella neljänneltä sijalta miesten keihäänheiton mestariksi uudella ennätyksellään 72,85. Hänen toiseksi pisin heittonsa kantoi 69,52.
Ylöjärven Urheilijoiden Joni Karvinen heitti neljä kertaa yli 70 metriä, mutta ei löytänyt piikkiä. Hän sijoittui toiseksi viimeisen kierroksen tuloksellaan 72,30. Äänekosken Urheilijoiden Jami Kinnunen kiskaisi pronssille toisen kierroksen tuloksella 71,04. Vimpelin Vedon pesäpalloilija Toni Kuuselan oli tyytyminen neljänteen sijaan neljännen kierroksen tuloksella 70,38.
Pertti Korhosen valmentama Juutinen oli hienoinen yllätysmestari, sillä Karvinen, Kinnunen ja Kuusela muodostivat tänä vuonna 19-vuotiaiden EM-kilpailuissa Suomen edustuskolmikon.