
NFL-seura Baltimore Ravens on antanut potkut potkaisija Justin Tuckerille. Häntä syytetään useista seksuaalisista ahdisteluista.
Yhteensä 16 naista on syyttänyt Tuckerin käyttäytyneet sopimattomasti ollessaan hieronnassa. Asia nousi ensimmäistä kertaa sein tammikuussa, kun kuusi naista kertoi kokemuksistaan Tuckerin kanssa.
Sen jälkeen kymmenen naista lisää on tullut esiin. Hän ei ole kuitenkaan rikosepäilyjen alaisena.
Syytösten mukaan häirintätapaukset olisivat tapahtuneet vuosina 2012-16. Hänen kerrotaan kuulemma kosketelleen sekä itseään että hierojia epäasiallisesti hieronnan ajan.
Syytöksissä hänellä kerrotaan muun muassa olleen erektio koko hieronnan ajan. Yksi naisista kertoi myös, että Tucker olisi jättänyt siemennesteensä hierontapöydälle.
Tucker on kiistänyt syytteet ja vakuuttanut syyttömyyttään. Siitä huolimatta Ravens antoi pitkäaikaiselle potkaisijalleen kenkää.
Tucker oli johdattamassa Ravensia Super Bowlin voittajaksi heti avauskaudellaan 2012. Hänet on valittu seitsemän kertaa NFL:n tähdistöotteluun ja hänet pidetään yhtenä NFL:n kaikkien aikojen parhaimmista potkaisijoista.