
Norjan talviurheilumaine ryvettyi Trondheimin MM-kisoissa pahemman kerran, kun maan mäkimaajoukkue jäi kiinni hyppypukujen tahallisesta sääntörikkeestä ompelemalla niitä jälkikäteen uusiksi.
Vilppi kuvattiin videolle. Selittelyt eivät auta.
Norjan mäkimaajoukkueen urheilujohtaja Jan-Erik Aalbu joutui myöntämään, että kyse oli tahallisesta vilpistä, johon hän itse tosin kiisti olleensa syyllinen. Aalbun mukaan urheilijatkaan eivät tienneet.
Norjan joukkueen päävalmentaja Magnus Brevik poistui Trondheimista skandaalin paljastuttua. Hän ei ole vielä tullut median eteen selittelemään.
Norjan Hiihtoliiton kriisiviestinnässä on ollut puutteensa. Mutta paremmin se on toiminut kuin Suomen hiihtomaajoukkueessa Lahdessa 2001.
Tuolloin Jari Isometsä selitteli olevansa rehellinen Lapin mies ja ilmoitti toimineensa yksin. Hän oli sopinut moisesta viestinnästä saunassa muun joukkueen kanssa.
Kun Isometsän joukkuekavereista viisi kärähti, putosi selitykseltä pohja pois. Eniten suomalaisia raivostutti Isometsän ja joukkueen johdon valehtelu.
Kriisiviestintä oli Suomen joukkueelta surkeaa. Hiihtoliiton silloinen puheenjohtaja Paavo M. Petäjä puhui karmeasta katastrofista ja päästeli suustaan tankeroenglantia, jossa itse Ahti Karjalainenkin jäi kakkoseksi.
Miesten hiihtomaajoukkueen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö puhui puolestaan amatöörien puuhastelusta viitaten omiin tekemisiinsä. Sellaista touhu oli suomalaisilla myös kriisiviestinnän osalta.
Suomen 2001 ja Norjan 2025 ovat verrattavissa toisiinsa. Hiihdossa kiellettyjen aineiden käytöllä saatettiin saavuttaa jopa minuuttien kilpailuetu puhtaisiin urheilijoihin verrattuna. Mäkipukujen manipuloinnilla taas hypättiin monta metriä pidemmälle.
Norjalaiset ovat kuitenkin viestinnässään välttäneet tahattoman komiikan, jota Suomen joukkue kriisinsä keskellä toi 24 vuotta sitten ilmoille. Norjassa tapahtuneeseen suhtaudutaan valtavalla vakavuudella. Tunnelma on muistuttanut siellä hautajaisia.
Suomessa taas Petäjän ja Kyrön esiintymisistä väännettiin pilkallista huumoria. Lahden skandaali tarjosi suomalaisille myös kansanhuveja. Muusikko Andy McCoy totesi olevansa hiihtäjiin verrattuna puhdas pulmunen aineiden käyttöönsä viitaten.