
Suomen yleisurheilujoukkue saavutti Bakussa Euroopan nuoriso-olympiafestivaalissa jo kuudennen mitalinsa, kun Helsingin IFK:n Vivian Suominen sijoittui toiseksi tyttöjen keihäänheitossa.
Kreikkalainen suursuosikki Elkna Tzengko, joka viime vuonna voitti nuoriso-olympialaisissa ja toukokuussa heitti tämän ikäluokan maailmanennätyksen 65,90, loukkaantui karsinnassa eikä osallistunut finaaliin.
Avauskierroksen pisimmän heiton 54,62 tempaisi karsinnan voittanut Turkin Esra Türkmen, mutta Suominen heitti lähes yhtä pitkälle 54,02 ja kolmannella kierroksella Suominen kiskaisi selvään johtoon tuloksella 56,24. Pitkään näytti siltä, että se olisi kultamitaliheitto.
Puolan edustaja Gabriela Andrukonis ei kuulunut suosikkeihin. Jatkokierroksille kahdeksan parhaan joukkoonkin hän pääsi melkeinpä armosta tuloksella 46,19, kun kolme muuta urheilijaa jäi tuloksetta.
Viidennellä heitollaan Andrukonis kuitenkin paransi ennätystään 80 senttiä tulokseen 51,03 ja nousi kolmanneksi. Mutta hänen viimeinen heittonsa oli jotakin ihmeellistä. Keihäs vain jatkoi ja jatkoi liitoaan tulokseen 58,77. Oma ennätys paransi 8,54 metriä ja Vivian Suomisen kultainen mitali vaihtui hopeiseksi.
Ilpo Hanhisalon valmentama ja Lohjalta kotoisin oleva Suominen heitti finaalissa uransa toiseksi parhaan tuloksen uransa ensimmäisessä kansainvälisessä edustustehtävässä, maaottelutkin mukaan lukien.
Nea Lento urakoi kakkoslajissaan viidenneksi
Tampereen Pyrinnön Nea Lento viihtyi Bakun stadionin hiekkakasassa neljä iltaa pituushypyn karsintakilpailuissa ja loppukilpailuissa. Torstaisen pituushypyn pronssimitalin lisäksi hän saavutti perjantaina kolmiloikassa viidennen sijan.
Lento vertyi kilpailun loppua kohden loikkien viidennellä yrityksellään 12,58 ja viimeisellä yrityksellään 12,62. Hänen oma ennätyksensä on 12,85. Kultamitalin voitti tuloksella 13,26 Ruotsin Maja Åskag.
Heta Veikkola käveli pistesijalle
Tyttöjen 5000 metrin ratakävelyssä Lapuan Virkiän Heta Veikkola käveli helteessä kelpo ajan 24.43,59 ja selviytyi pistesijalle kahdeksanneksi. Yhdenkin sijan parannus olisi edellyttänyt häneltä uutta ennätystä.
Hämmästyttävää ylivoimaa osoitti Viron Jekaterina Mirotvortseva, joka käveli kisaennätyksen, tämän ikäluokan maailman kärkituloksen ja Viron naisten ennätyksen 22.26,01.
Mirotvortsevan jokainen kilometri oli edellistä nopeampi ja hänen osuusaikansa viimeisillä 3000 metrillä olisi sekin tämän ikäluokan maailman kärkitulos 13.16,05. Viimeisen kilometrin osuusaika oli peräti 4.11,70.
Suomen viestijoukkueet karsiutuivat
1000 metrin viestinjuoksussa, jota myös ruotsalaisviestiksi kutsutaan, Suomen tyttöjoukkue oli alkuerien kymmenenneksi nopein ajalla 2.12,43. Finaalin päästiin vain niukasti 0,14 sekuntia tätä nopeammalla ajalla.
400 metrin avausosuuden juoksi Tanja Kokkonen ja sen jälkeen 300 metrin osuuden Anna Pursiainen, 200 metrin osuuden Aada Aho ja ankkurina 100 metriä tuore tämän matkan hopeamitalisti Johanna Kylmänen.
Poikien viestinjuoksussa Suomen joukkuetta täydennettiin poisjääntien vuoksi moniottelijoilla ja aitajuoksijoilla. Pojat jäivät 4,28 sekunnin päähän finaalista sijoittuen 12:nneksi ajalla 2.02,02.
Miika Lahtonen urakoi kaksi lajia kahden tunnin sisään
Mynämäen Iskun Miika Lahtonen oli poikien kuulantyönnön finaalissa 12:s tuloksella 16,32. Karsinnassa hän teki ennätyksensä 16,86. Kultamitalin voitti Kosovon edustaja Muhamet Ramadani tuloksella 19,75.
Kiekonheiton karsinnassa vain pari tuntia ennen kuulantyönnön finaalia Lahtonen heitti 50,55 sijoittuen 13:nneksi. Finaaliin pääsy tässä lajissa jäi häneltä 14 sentin päähän.
Lähde: Tiedote