LeBron Jamesin Cleveland Cavaliers varmisti keskiviikkona väkevällä startillaan, että kaksi päivää aikaisemmin kärsitty kotitappio ei toistunut. Cleveland löi koripalloliiga NBA:n pudotuspeleissä Chicago Bullsin kotonaan 106-91 ja tasoitti toisen playoff-kierroksen ottelusarjan 1-1:een.

Cleveland vei ensimmäisen neljänneksen nimiinsä 38-18 eikä enää luopunut selvästä johtoasemastaan. Chicago laittoi vielä kolmannella neljänneksellä pystyyn 14-0 -pätkän, mutta ei silti päässyt missään vaiheessa 11 pistettä lähemmäksi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

James teki 33 pistettä, joista 14 ensimmäisellä neljänneksellä. Hän kirjautti tililleen myös kahdeksan levypalloa ja viisi syöttöä.

James oli parketin hahmo, mutta Cleveland sai apuja myös penkiltä.

– Saimme apuja kaikilta, jotka pelasivat. Avausviisikkomme pelaajat olivat loistavia, mutta penkkimiehet olivat tärkeässä roolissa tässä voitossa. Tarvitsimme sitä, kun pari jätkää puuttuu, Clevelandin päävalmentaja David Blatt sanoi seuran verkkosivuilla.

Penkiltä aloittanut James Jones upotti viisi kolmosta ja teki 17 pistettä. Matthew Dellavedova jakoi yhdeksän koriin johtanutta syöttöä.

Clevelandin tähtilaituri Kevin Loven kausi on jo paketissa. J.R. Smith kärsi keskiviikkona kahden ottelun mittaisen pelikieltonsa täyteen.

Jimmy Butler heitti Chicagolle 18 pistettä. Pelintekijä Derrick Rose kirjautti tililleen 14 pistettä, 10 syöttöä ja seitsemän levypalloa.

– Ottelun tarina oli ensimmäinen neljännes. He murskasivat meidät, Chicagon päävalmentaja Tom Thibodeau myönsi.

Ottelusarja siirtyy seuraavaksi Chicagoon, missä pelataan perjantaina ja sunnuntaina.

Los Angeles Clippers onnistui kukistamaan Houston Rocketsin maanantaina ilman supertähteään Chris Paulia. Toista kertaa sama homma ei onnistunut vaikka Blake Griffin oli jälleen huippuiskussa.

Houston kukisti Clippersin kotonaan 115-109. Rocketsin James Harden teki 32 pistettä, joista tasan puolet viimeisellä neljänneksellä isäntien noustessa voittoon.

NBA keskiviikkona 06.05.2015:

CLEVELAND – CHICAGO106-91 (38-18,26-27,23-26,19-20)

Cle: LeBron James 33+8 lp+5 s, Kyrie Irving 21, James Jones 17, Iman Shumpert 15+7 lp, Matthew Dellavedova 9+9 s, Timofey Mozgov 6+7 lp, Tristan Thompson 5+12 lp
Chi: Jimmy Butler 18, Derrick Rose 14+7 lp+10 s, Pau Gasol 11, Taj Gibson 11, Kirk Hinrich 8, Mike Dunleavy 8, Nikola Mirotic 8, Joakim Noah 4+7 lp, Aaron Brooks 4

Voitot tasan 1-1

HOUSTON – LA CLIPPERS115-109 (35-24,21-41,27-20,32-24)

Hou: James Harden 32+7 s, Dwight Howard 24+16 lp, Trevor Ariza 15+13 lp, Corey Brewer 11, Terrence Jones 10+8 lp, Jason Terry 10, Josh Smith 8, Pablo Prigioni 5
LAC: Blake Griffin 34+15 lp, Jamal Crawford 19+5 s, DeAndre Jordan 16+12 lp, J.J. Redick 12, Austin Rivers 10, Matt Barnes 6+5 s

Voitot tasan 1-1

LUE MYÖS: Näkökulma: Colorado Avalanche hankki miljoonalla dollarilla yllätysvalmiutta (Siniviiva.fi)