Kiira Korpi luisteli ylivoimaiseen voittoon lauantaina päättyneessä Nebelhorn Trophyssa Saksan Oberstdorfissa. Korpi voitti sekä lyhyt- että vapaaohjelman ja keräsi kauden aloituskilpailussaan pistepotin 162,88.
Vapaaohjelman alku lähti käyntiin teknisesti hiukan hapuillen, josta kertoo vain yksinkertainen lutz sekä kolmoistulppi-kolmoistulppi –yhdistelmän helpottuminen kaksois-kolmois –yhdistelmäksi. Alun jälkeen Korpi sai kuitenkin normaalin vaihteen päälle ja onnistui mm. kolmoisritissä sekä –salchowissa, kolmoisrittiyhdistelmässä ja kaksoisakselissa. Luistelijattaren molempiin ohjelmiin on lisätty tälle kaudelle vaikea kolmois-kolmois –yhdistelmä, joka sujuu jo hyvin varmasti harjoituksissa, vaikka jäi Saksassa vielä tekemättä.
-Alussa saattoi olla hiukan yliyrittämistä, mutta sen jälkeen tunnelma laukesi ja sain aikaan hyvän kokonaisuuden. Ei täydellinen, mutta oikein hyvä aloitus tälle kaudelle, Korpi sanoi.
Korpi uusi tälle kaudelle molemmat ohjelmansa, joten kauden aloituskilpailulla oli tärkeä merkitys niiden sisäänajossa. Evitan säveliin luisteltavan vapaaohjelman koreografiasta on vastannut maailmankuulu koreografi David Wilson, jonka käsialaa on myös olympiavoittajan Yu-Na Kimin aiemmat ohjelmat. Jo perjantain lyhytohjelma kirvoitti Oberstdorfin taitoluisteluyleisön ylistämään ohjelman koreografiaa ja samaa mieltä oltiin myös vapaaohjelmasta. Lyhytohjelman kepeä ja kaunis tunnelma vaihtui vapaaohjelmassa dramaattisemmaksi ja tiivistunnelmaisemmaksi kokonaisuudeksi.
– Kyllä kehuja on tullut. Se lämmittää mieltä, Korpi tunnusti.
David Wilson saapuu Vantaalle 8.-10.10. Finlandia Trophy –kilpailuun, johon myös Korpi osallistuu. Kilpailun jälkeen Wilson jää Suomeen muutamaksi päiväksi jolloin parivaljakko hioo vielä yhdessä ohjelmaa.