Pariisin Masters-turnauksessa on nähty todella suuria yllätyksiä.
Tiistaina turnauksen ykkössijoitettu espanjalaistähti Carlos Alcaraz lensi laulukuoroon Cameron Norrien käsittelyssä.
Keskiviikkona sai jälleen yksi sijoitettu lähteä katsomoon, kun kahdeksanneksi sijoitettu Norjan Casper Ruud taipui Saksan Daniel Altmaierin käsittelyssä.
Altmaier voitti Ruudin suoraan kahdessa erässä 6-3, 7-5 -lukemin.
ATP-rankingissa sijalla 50 oleva saksalainen syötti ottelussa erinomaisesti, sillä vahvasta yhden käden rystystään tunnettu Altmaier pommitti kymmenen ässää ja menetti syöttönsä vain kertaalleen.
Monipuolisena syöttäjänä tunnettu Ruud taas oli suurissa vaikeuksissa kakkossyöttönsä kanssa. Ruud voitti ykkösistään 81 prosenttia, mutta kakkosistaan vain yhden jokaisesta kolmesta.
27-vuotias saksalainen ei ole turnauksessa menettänyt vielä erääkään. Kolmannella kierroksella odottaa vastassa joko Kanadan Felix Auger-Aliassime tai Ranskan Alexandre Muller.































