Inarin SM-kilpailut päättyivät sunnuntaina. Naisten kilpailuohjelmassa oli 30 kilometrin ja miehillä 50 kilometrin väliaikalähtökilpailu vapaalla hiihtotavalla.
Naisissa voitti Vieremän Koiton Kerttu Niskanen. Miehissä kultaa nappasi Puijon Hiihtoseuran Iivo Niskanen.
– Hieno rata ja hieno keli oli. Mukavasti oli kannustajia radan varressa, niin mikäpä siinä oli hiihdellessä. Seuraavaksi lähdetään Olokselle ja nautitaan pääsiäisestä siellä. Sitten hiihdetään Lapponia-hiihto heti pääsiäisen jälkeen ja nautiskellaan, kommentoi Kerttu Niskanen Hiihtoliiton tiedotteessa.
Hopealle naisten kilpailussa sijoittui vahvalla suorituksellaan Vuokatti Ski Team Kainuun Eveliina Piippo. Pronssille hiihti Ikaalisten Urheilijoiden Krista Pärmäkoski.
Miesten kisassa Iivo Niskanen teki selvän eron takana tuleviin jo kilpailun alussa. Maalissa eroa toiseksi sijoittuneeseen Imatran Urheilijoiden Remi Lindholmiin oli lopulta noin minuutin verran.
– Ihan mukavasti meni. Sitten kun Remi tuli hiihdettyä kiinni, niin ajattelin että tässä varmistellaan vielä. Mutta kyllä loppuun tuli sellaiset krampit, joita ei ole yleensä tullut. Joutui aika pystyssä laskettelemaan ylhäältä alas ja varmistelemaan, että pysyy pystyssä, kommentoi Iivo Niskanen Hiihtoliiton tiedotteessa.
Pronssia miesten kilpailussa nappasi Jämin Jänteen Markus Vuorela.
Lähde: Hiihtoliitto
Lue myös:Ferrari-kuski raivon vallassa – pari valittua sanaa sanottavana tuomaristolle
































