
Suomen futsal-maajoukkue pelasi tiistaina EM-kisojen karsintojen Main Roundilla Latviaa vastaan. Tuloksena oli maalin voitto lukemin 4-3.
Ottelussa maalitehtailun aloitti Miika Hosio kahdeksannella minuutlla mutta Latvia kampesi jakson loppupuolella ohi kahdella rankkarimaalillaan.
Suomen Rami Tirkkonen kuitenkin ohjasi pukukoppimaalin vain 20 sekuntia ennen jakson loppua ja tauolle päästiin lukemissa 2-2.
Heti toisen jakson alussa Panu Autio onnistui maalinteossa kulmapotkukuvion jälkeen mutta Latvian Oskars Iktens tasoitti hieman myöhemmin.
Suomi teki pelin voittomaalin ajassa 33.17. Asialla oli Mikko Kytölä, joka laukoi pallon kovaa alakulmaan ja loppulukemiksi kirjattiin 4-3.
Suomen kohtalo riippuu illalla pelattavan Portugali – Romania -ottelun tuloksesta. Jos Portugali pieksee Romanian suurinumeroisesti kuudella maalilla tai yli, nousee Suomi lohkon kakkospaikalle.
Suomella on vielä tämänkin skenaarion pettäessäpienet saumat nousta parhaaksi lohkokolmoseksi ja jatkokarsintaan. Tämä riippuu illan muiden pelien tuloksista.