Koripallon EM-kisoissa todistettiin tiistaina yllättävän tasaista ottelua, mutta lopulta jättipaukkua ei nähty.
Selvänä altavastaajana otteluun Israelia vastaan lähtenyt Belgia pystyi roikkumaan loppuun saakka tuloksessa kiinni, mutta lopulta ennakkosuosikki Israel voitti alkusarjan ottelun koriluvuin 92-89.
Belgian kiriä voi pitää kuitenkin vakuuttavana. Se vei viimeisen neljänneksen nimiinsä lukemin 35-21.
Portlandin NBA-pelaaja Deni Avdija oli kuitenkin lopulta Belgialle liikaa. Hän heitti ottelussa 22 pistettä ja napsi lisäksi kolme levypalloa. Roman Sorkin heitti 18 pistettä.
Israel on hävinnyt neljästä alkusarjan pelistään vain yhden ja on tällä hetkellä lohkovoitossa kiinni.
Susijengi taipui eilen katkeralla tavalla Liettualle Tampereella ja sen mahdollisuudet lohkovoittoon – tai edes lohkon kakkospaikkaan – heikentyivät merkittävästi. Suomen pitäisi kaataa Saksa keskiviikkona selvin lukemin, jotta se voittaisi lohkon.





























