Bulgarian kreikkalais-roomalaisen painin päävalmentaja Armen Nazaryan on ryhtynyt nälkälakkoon protestina Kansainvälisen olympiakomitean (KOK) suunnitelmiin pudottaa paini vuoden 2020 kesäkisoista alkaen, kertoo BBC verkkosivuillaan. Bulgarian painiliiton tiedotteen mukaan Nazaryan ei aio syödä mitään ja juo vain mehua ennen 22. maaliskuuta alkaviin EM-paineihin saakka

Armenialaissyntyinen Nazaryan paini kultaa Atlantassa 1996 edustaessaan Armeniaa ja Sydneyssä 2000 siirryttyään edustamaan Bulgariaa. Ateenan kisoista 2004 tuomisina oli vielä pronssia. Paini on ollut Bulgarialle kautta aikain menestyksekkäin olympialaji, josta maa on kahminut yhteensä 16 kultamitalia.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

KOK:n johtokunta teki viime kuussa yllättävän päätöksen, jossa se suositteli painin pudottamista olympiaohjelmasta vuoden 2020 kisoista alkaen. Kansainvälinenpainiyhteisö otti päätöksen vastaan tyrmistyneenä. Kaksi entistä olympiavoittajaa, Bulgarian painiliiton johtajana nykyään toimiva Valentin Yordanov sekä venäläinen Sagid Murtazaliev palauttivat protestina kultamitalinsa KOK:lle.

Paini oli lajina jo ensimmäisissä moderneissa olympiakisoissa vuonna 1896, ja se on ollut ohjelmassa jokaisissa kesäkisoissa Pariisin vuoden 1900 kisoja lukuunottamatta. Nyt suomalaisittainkin perinteikäs ja mitaleita tuonut laji on kuitenkin joutunut tilanteeseen, jossa se joutuu kamppailemaan seitsemän muun lajin kanssa olympialajin statuksesta.

KOK:n johtokunta kokoontuu toukokuussa päättämään, mitkä lajit pääsevät mukaan äänestykseen olympialajin asemasta syyskuussa järjestettävässä yleiskokouksessa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Onko Mikko Rantanen nyt huono pelaaja? (KiekkoUutiset.fi)