Nuorten MM-uinnit jatkuivat keskiviikkona kolmannen kilpailupäivän iltajaksolla, ja suomalaisvärit olivat jälleen esillä.

Turun Uinti-seuraa edustava Aliisa Soini selvitti tiensä 50 metrin perhosuinnin välieriin, joissa hän sijoittui lopulta sijalle 12.

Soini kellotti välierissä ajan 26,66, joka jäi vain kymmenyksen hänen hallussaan olevasta nuorten Suomen ennätyksestä (26,56). Vaikka ennätys ei tällä kertaa parantunut, tulos osoitti turkulaislupauksen olevan kovassa iskussa myös sivumatkallaan.

– Odotin parempaa aikaa semifinaaleissa. Ekat 15 metriä ei ollu hyvää ja maaliintulo ei osunut. Itse uintivauhti oli kuitenkin hyvää, joten odotan innolla lauantain satasta, Soini kommentoi Uimaliiton tiedotteessa.

Pääpaino on kuitenkin vielä edessä, sillä lauantaina Soini nähdään omalla ykkösmatkallaan, 100 metrin perhosuinnissa. Lajin alkuerät uidaan Suomen aikaa klo 10.00, ja Soini hyppää altaaseen seitsemännessä erässä.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)