
Valtteri Bottas on kääntänyt katseitaan yhä enemmän pyöräilyn suuntaan. Bottas havitteleekin paikkaa sorapyöräilyn MM-kisoissa.
Bottas tiedetään aktiiviseksi pyöräilyn harrastajaksi ja on jo aiemmin osallistunut kilpailuihin. Bottas on pistänyt pystyyn myös oman sorapyöräilykilpailunsa, FNLD GRVL:n, joka kisattiin ensimmäistä kertaa viime vuonna Lahdessa.
Tänä vuonna Bottas havittelee paikkaa lajin MM-kisoissa, jotka ajetaan lokakuussa Belgiassa. Hän ei ole kuitenkaan vaihtamassa leipälajiaan.
– Luonnollisesti F1 on minulle etusijalla, mutta pyöräily tulee lähellä kakkosena. Aina kun minulla on mahdollisuus, yritän löytää hyviä harjoitusmahdollisuuksia ja suunnittelen kisaavani enemmän sorakisoja tänä vuonna, Bottas paljasti Bobby and Jens -podcastissa Cycling Weeklyn mukaan.
Bottasilla on mahdollisuudet selvitä kisoihin, jos hän kuuluu ikäryhmänsä (35-39) parhaisiin sorapyöräilijöihin. Karsintakilpailuja pidetään vuoden aikana muun muassa Keniassa, Puolassa, Kanadassa, Sveitsissä ja USA:ssa.
– Otan kilpapyöräilyn vakavasti. Jos osallistun kilpailuun, niin aivoissani tapahtuu jotain automaattisesti. Haluan aina haastaa itsenä.
– Yritän selvitä sorapyöräilyn MM-kisoihin. Se on tavoitteeni, Bottas paaluttaa.