Valtteri Bottas saa Sauberilta lähtöpassit tämän kauden jälkeen. Mercedeksen varakuljettajaksi yhdistetty Bottas teki Las Vegasin GP:n alla selväksi ainakin sen, että hän ei tule siirtymään mihinkään muuhun autourheilusarjaan.

– Johonkin toiseen sarjaan hyppääminen tulisi liian nopeasti. Olemme melkein joulukuussa. Luulen, että on realistisempaa suunnata katseet vuoteen 2026, Bottas kertoo Crash.net-sivustolla.

– Päässäni alkaa muodostua kuva siitä, mikä on ihanteellinen tilanne, Bottas jatkaa.

Bottas, 35, ei sulje pois sitä mahdollisuutta, että hän palaisi vielä kisakuljettajaksi kuninkuusluokassa.

– Elämä jatkuu. Edessä on paljon jännittäviä asioita. Olen sinut sen kanssa. Tämä on hankala urheilulaji. Luulen, että olen joutunut hieman epäonniseen tilanteeseen roikkuessani ruudukon viimeisellä paikalla, Bottas viittaa Sauberin umpisurkeaan autoon.

– Tapa, jolla aktiivinen F1-ajourani päättyi toistaiseksi ei ollut paras. Et voinut päättää itse. Minusta tuntuu, että minulla on paljon annettavaa tälle urheilulle. Rakastan sitä edelleen. Rakastan kilpa-ajoa. Maailman parhaat kuljettajat maailman parhaissa autoissa. Sitä minä rakastan. Yritän vain selvittää, mikä on seuraava liike. Otan sitä päivä päivältä. Pöydällä on mielenkiintoisia asioita, Bottas paljastaa.

Lue myös:F1-kuski kuulusteluissa – ei paljasta syytä

LUE MYÖS: Näkökulma: Karu totuus iskee silmille – suomalaisessa jääkiekossa on rajuja uhkakuvia (KiekkoUutiset.fi)