Esapekka Lappi voitti lauantaina päättyneen Lahden SM-rallin. Voitto oli Lapille jo neljäs perättäinen SM-sarjassa.

Lappi hallitsi kilpailua alusta loppuun ja voitti kisan lopulta yli minuutin erolla Anssi Rytköseen nähden.

Lapin voittoputki alkoi maaliskuussa Savonlinnasta. Sen jälkeen hän on voittanut Turussa, Kouvolassa ja nyt Lahdessa.

Lapin Suomen mestaruus ei varmistunut vielä Lahdessa, mutta käytännössä mestaruuspokaali voitaisiin aivan hyvin jo siirtää pieksämäkeläisen palkintokaappiin.

Lapin pahin uhkaaja, suurlupaus Tuukka Kauppinen ei nimittäin yltänyt Lahdessa huipputulokseen. Hän ajoi jo perjantaina ulos ja menetti saumansa voittoon.

Kauppisella, 18, on vielä teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen, mutta Lappi voi varmistaa mestaruuden kauden viimeisessä kilpailussa Seinäjoelle jo käytännössä vain siten, että hän selviää maaliin saakka.

Valta ei ole siis vielä vaihtumassa. Kauppinen voitti vuoden alussa ajetun Tunturirallin, mutta sen jälkeen suurlupauksella on ollut huomattavasti vaikeampaa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)