Viron rallitähti Ott Tänak lähtee intoa puhkuen kauden toiseksi viimeistä kisaa kohti.

Tämä siitäkin huolimatta, että hänen mahdollisuutensa uran toiseen maailmanmestaruuteen ovat lähinnä enää vain teoreettiset.

Tänak on jäänyt kuljettajien MM-sarjan kärkimiehestä, Toytan Elfyn Evansista jo 50 pisteen päähän, kun pisteitä on koko kauden osalta jaossa enää vain 70.

Tänakin tulevaisuus on auki. Hän ei ole vielä tehnyt jatkosopimusta Hyundain kanssa ja huhut ovat vieneet häntä takaisin Toyotalle. Ainakin Toyotan kotimaasta Japanista hän tuntuu olevan innoissaan.

– Olemme toistaiseksi päässeet Japaniin silloin, kun luonto on värikkäimmillään. Myös ilmapiiri kisassa on aina lämmin ja ystävällinen. Siksi rakastan mennä sinne, Tänak kertoi.

– Tietenkin tavoitteena on tehdä paras mahdollinen tulos Japanista. Katsotaan, miten se lähtee menemään. Teimme pieniä muutoksia Keski-Euroopan rallin jälkeen autoon. Toivottavasti niiden avulla saan heti hyvän fiiliksen ja pystyn kamppailemaan kärjessä, Tänak ennakoi.

LUE MYÖS: Formulatallin toimistoon murtauduttiin – poliisi epäilee teollisuusvakoilua (Atleetti.fi)