Rallin MM-sarja jatkuu kuluvalla viikolla, kun vuorossa on kauden kolmanneksi viimeinen osakilpailu Keski-Euroopassa.
MM-taistelu on edelleen tiukka ja tasainen. Toyotan Sébastien Ogier johtaa kuljettajien MM-sarjaa, Elfyn Evans on toisena ja Kalle Rovanperä kolmantena.
Rovanperä on jäänyt Ogierista 21 pisteen päähän. Kaikki on siis edelleen mahdollista.
Ogier on ajanut loistavan kauden. Hän on jättänyt kisoja väliin, mutta on silti noussut useammin palkintokorokkeelle kuin kukaan muu. Hänet on nähty palkintopallilla kahdeksan kertaa.
Rovanperän vastaava lukema on neljä. Se ei varsinaisesti mairittele suomalaista, joka on kuitenkin ajanut koko kauden.
Rovanperä on ilmoittanut jättävänsä rallin MM-sarjan tämän kauden jälkeen. Hän siirtyy ajamaan ensi vuonna Japanin Super Formula -sarjaa.

































