Sportivo TV

Mikko Heikkilä ajoi sunnuntaina uransa ensimmäiseen rallin EM-sarjan osakilpailuvoittoon Ruotsissa.

Suomalaiskuljettajan voitto ratkesi dramaattisella tavalla toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, kun kilpailua johtanut Teemu Suninen ajoi ulos tieltä ja joutui keskeyttämään.

Suninen oli käynyt koko viikonlopun ajan tiukkaa sekuntitaistelua Heikkilän kanssa, mutta hänen kilpailunsa päättyi rajusti aivan rallin loppuhetkillä. Aiemmin sunnuntaina myös virolainen Jaspar Vaher oli kokenut saman kohtalon ja joutunut keskeyttämään ulosajon seurauksena.

Kilpailun päättäneellä Power Stage -erikoiskokeella Heikkilä pystyi jo ajamaan varmistellen maaliin. Lopulta suomalainen voitti kilpailun 15,7 sekunnin erolla latvialaiseen Martins Sesksiin.

Heikkilälle sekä kartanlukija Kristian Temoselle voitto oli uran ensimmäinen rallin EM-sarjan pääluokassa.

– Tuntuu aika hyvältä. Olemme yrittäneet tätä jo pitkään. Viikonloppu oli pitkä ja taistelimme koko ajan sekunnin kymmenyksistä, Heikkilä iloitsi kilpailun jälkeen.

– Tämä oli tavoite ja voimme olla tosi tyytyväisiä. Iso kiitos kaikille tukijoille, suomalaiskuljettaja jatkoi.

Ruotsin Isak Reiersen nousi kotikilpailussaan kolmanneksi. Hän jäi Heikkilästä hieman yli puoli minuuttia.