Oscar Piastrilla on mahdollisuus nousta Ayrton Sennan ja Mika Häkkisen rinnalle McLaren-historiaan viikonlopun Azerbaidzhanin osakilpailussa. Piastri tavoittelee tallin yhden kauden voittoennätystä.

Piastri lähtee tulevaan viikonloppuun MM-sarjan johtajan paikalta. Hänellä on 31 pisteen etumatka tallikaveriinsa Lando Norrisiin, kun kahdeksan kilpailua on vielä ajamatta.

Aussikuski on voittanut alkukauden kilpailuista yhteensä seitsemän. Senna ja Häkkinen pitävät nimissään McLarenin yhden kauden voittojen ennätystä, kun molemmat ajoivat mestaruuskausinaan yhteensä kahdeksan osakilpailuvoittoa.

Senna ylsi temppuun vuonna 1988 ja Häkkinen kymmenen vuotta myöhemmin. Häkkinen ylsi tosin kahdeksaan voittoonsa 16 osakilpailussa, kun Piastrille tuleva osakilpailu on jo kauden 17.

Piastri on tällä hetkellä listalla jaetulla kolmannella sijalla yhdessä Alain Prostin, Sennan ja Kimi Räikkösen kanssa. Räikkönen voitti kaudella 2005 seitsemän kilpailua sijoittuen MM-sarjassa toiseksi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)