Tätä on osattu odottaa. Mercedeksen F1-tähtien välillä on pakko kuohua jossain vaiheessa. Ja Kanadan sprinttikisassa niin tapahtui.
Kimi Antonelli ei peitellyt turhautumistaan George Russellia kohtaan Kanadan GP:n sprinttikisan jälkeen.
Mercedes-kaksikon välinen kuuma taistelu nousi kilpailun suurimmaksi puheenaiheeksi Montrealissa.
Antonelli hyökkäsi Russellin ulkopuolelle ykkösmutkaan sprintin kuudennella kierroksella.
Televisiokuvien perusteella italialaisella vaikutti olevan oikeus tilaan, sillä hänen etupeilinsä oli Russellin auton edellä mutkan huipennuksessa.
Antonelli koki kuitenkin, ettei hänelle jätetty tarpeeksi tilaa ulostulossa.
Autot osuivat kevyesti toisiinsa, minkä seurauksena Antonelli joutui ajamaan nurmikon kautta ulos kakkosmutkasta.
Myöhemmin samalla kierroksella Antonelli ajautui uudelleen nurmikolle lähestyessään 8–9-mutkien shikaania.
Nuorukainen lukitsi renkaansa ja menetti samalla toisen sijansa McLarenin Lando Norrisille.
Antonelli yritti vielä viimeisellä kierroksella ohitusta Norrisista ykkösmutkaan, mutta joutui lopulta palauttamaan sijoituksen oikaistuaan radan ulkopuolelta.
Heti ensimmäisen tilanteen jälkeen Antonelli purki turhautumistaan tiimiradiossa.
– Tuo oli tuhmaa, italialainen sanoi Russellin ajosta.
Myöhemmin hän vaati tallikaverilleen myös rangaistusta.
Kilpainsinööri Pete Bonington yritti ensin rauhoitella Antonellia, mutta lopulta tallipäällikkö Toto Wolff joutui puuttumaan tilanteeseen henkilökohtaisesti.
– Keskity ajamiseen, älä radioon valittamiseen, Wolff sanoi radiossa ”Italian Kimille”.
Kilpailun jälkeen Wolff vakuutti tilanteen käsiteltävän tallin sisällä.
Antonelli kertoi myöhemmin aikovansa tarkistaa tilanteen uudelleen.
– Se oli kova taistelu.
– Olin hyvin rinnalla siinä tilanteessa ja minut työnnettiin ulos, mutta minun täytyy vielä tarkistaa se uudelleen, Antonelli sanoi.
Italialainen myönsi myös oman virheensä myöhemmässä tilanteessa.
– Tein virheen kahdeksosmutkassa, koska osuin suureen pattiiin ja lukitsin renkaat.
– Se käytännössä pilasi kilpailuni, mutta taistelu oli hyvä.
Antonelli johtaa MM-sarjaa nuorimpana kuljettajana koskaan ja Russell on toisena. Selvää on se, ettei tämä jää kaksikon viimeiseksi yhteenotoksi tällä kaudella.

































