Esapekka Lappi on voittanut Mikkelissä lauantaina ajetun rallin SM-sarjakauden avauskilpailun.
Hallitseva Suomen mestari oli Lappi oli täysin ylivoimainen, sillä hän tykitti yhteensä kuusi pohja-aikaa. Rallissa ajettiin kaikkiaan seitsemän erikoiskoetta.
Lappi voitti kisan lopulta 20,5 sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Lauri Joonaan nähden.
Benjamin Korhola sijoittui kolmanneksi. Hänen eronsa Joonaan jäi lopulta 4,6 sekuntiin.
Niclas Grönholm nousee todennäköisesti neljänneksi, vaikka vielä toistaiseksi hänen sijoituksensa onkin kuudes.
Grönholm joutui nimittäin hidastamaan vauhtiaan toiseksi viimeisellä erikoiskokeella, kun hänelle tuli virheellistä tietoa siitä, että edessä olisi jotain sattunut. Grönholm saanee tuosta hyvästä aikahyvityksen.
Lappi oli jo viime vuonna täysin ylivoimainen SM-sarjassa. Tänä vuonna hän ajaa taas täyden SM-sarjakauden yhdessä kartanlukijansa Enni Mälkösen kanssa ja kaksikko ajaa myös valikoituja MM-ralleja Hyundain Rally1 -autolla.































