Rallin SM-sarjan kausi huipentuu tulevana viikonloppuna Seinäjoella ajettavaan kauden viimeiseen osakilpailuun.

Panokset ovat kovat, sillä Skoda Motorsportin Esapekka Lappi on lähellä uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta.

Lappi lähtee päätösosakilpailuun vakuuttavassa 31 pisteen johtoasemassa. Haastajana on kauden läpimurron tehnyt Tuukka Kauppinen, joka nappasi vuoden alussa avauskilpailun voiton Rovaniemellä. Tunturirallissa kokenut Lappi joutui vielä tunnustamaan nuorukaisen paremmakseen, mutta sen jälkeen asetelmat ovat kääntyneet täysin toisin päin.

Keväällä alkanut voittoputki on ollut pysäyttämätön. Savonlinnan jälkeen Lappi on vienyt nimiinsä myös Turun, Kouvolan ja Lahden osakilpailut, eikä muista ole ollut todellista vastusta.

– Hyvillä mielin lähden kauden finaaliin. On vain harmi, että sarja päättyy tähän. On ollut mukavaa ajaa rallin SM-sarjaa, Lappi sanoo.

Seinäjoella jaossa on korotetut pisteet, joten voitosta irtoaa peräti 34 pistettä. Teoriassa Kauppisella on siis vielä mahdollisuus nousta mestariksi, mutta käytännössä Lapin tilanne on turvallinen. Riittää, että hän ajaa kilpailun maaliin, niin mestaruus varmistuu ilman lisätemppuja.

– Seinäjoen jälkeen sitten mietitään, mitä tehdään seuraavaksi. Sellainen suuri nautinto tätä lajia kohtaan on kuitenkin tullut takaisin. Auton rassaaminen, joka kuuluu siihen, kun aloittaa lajin, on myös maistunut, ja muitakin mukavia juttuja on tullut tämän kauden aikana koettua, Lappi kertoo.

Lappi ajoi vuodet 2011-2024 rallin MM-sarjassa ja voitti kaksi MM-rallia. Lappi on tehnyt selväksi, ettei hän halua ajaa ainakaan enää täyttä kautta MM-sarjassa. Mutta sekin on vielä siis auki, miten Lapin ura jatkuu – jos jatkuu.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)