Mika Häkkinen oli matkalla jälleen yhteen upeaan voittoon urallaan 29. huhtikuuta 2001, kunnes hänen autonsa petti Espanjan GP:n viimeisellä kierroksella varman voiton kynnyksellä.

Kaksinkertainen maailmanmestari eli juuri tuolloin vaikeaa kautta, joka jäi lopulta hänen viimeisekseen Formula 1:ssä.

Suomalaisen kausi oli alkanut ongelmallisesti: keskeytys Australiassa jousitusvian vuoksi toiselta sijalta, vaatimaton kuudes tila vaihtelevissa oloissa Malesiassa, tekninen vika lähtöruudukossa Brasiliassa sekä neljäs sija Imolassa, jossa hän menetti asemiaan jo startissa.

Neljä kilpailua olivat tuoneet Häkkiselle vain neljä pistettä, kun tallikaveri David Coulthard ja Ferrarin Michael Schumacher olivat karanneet 26 pisteen päähän.

Barcelonassa Häkkinen onnistui kuitenkin kääntämään kautensa suunnan. Hän lähti eturivistä Schumacherin viereltä ja nousi kisassa kärkeen taktiikkansa ansiosta aikana, jolloin ohittaminen radalla oli poikkeuksellisen vaikeaa.

Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä voitto näytti varmalta. Schumacher oli jäänyt jo 43 sekunnin päähän, eikä saksalaisesta ollut enää mitään uhkaa suomalaisen voitolle.

Sitten kaikki muuttui.

Häkkisen McLaren MP4-16 kärsi kytkinviasta heti kierroksen alussa. Suomalainen hidasti ja yritti vielä sinnitellä maaliin, mutta nousussa Campsan mutkaan auto hyytyi lopullisesti savupilven saattelemana.

– Ajattelin, että voitan neljännen kerran Barcelonassa. Se olisi ollut uskomatonta, Häkkinen muisteli myöhemmin.

MTV:lle kisaa tuolloin selostanut Tomi Tuominen havaitsi jo viimeisen kierroksen alkaessa ikävän äänen Häkkisen McLaren -auton moottorissa. Tuomisen kuulohavainto oli valitettavasti täysin oikeaan osunut.

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)