Mercedes-kuljettajat ovat toistaiseksi välttäneet keskinäiset kipinät, mutta tilanne voi muuttua kauden edetessä.
F1-asiantuntija Jolyon Palmer toivoo, ettei tallin mestaruustaistelu jää liian varovaiseksi – kuten hänen mukaansa kävi McLarenilla viime kaudella.
Mercedeksen W17-auto on alkukaudesta osoittautunut sarjan vahvimmaksi, mikä on pedannut asetelman tallin sisäiselle mestaruustaistelulle.
Kimi Antonelli ja George Russell käyvät ensimmäistä Mercedeksen sisäistä tittelikamppailua sitten kauden 2016, jolloin Lewis Hamilton ja Nico Rosberg ratkaisivat mestaruuden keskenään.
Kolmen osakilpailun jälkeen Antonelli johtaa sarjaa kahdella GP-voitollaan. Russellilla on yksi osakilpailuvoitto sekä sprinttikisan ykkössija Kiinasta, ja italialainen pitää hallussaan yhdeksän pisteen etumatkaa huhtikuun tauolla.
Palmer nostaa vertailukohdaksi viime kauden, jolloin McLarenin Lando Norris ja Oscar Piastri taistelivat mestaruudesta varsin rauhallisissa merkeissä. Kaksikko noudatti tiukasti tallimääräyksiä, ja esimerkiksi Monzassa Piastri palautti sijoituksen Norrisille varikkopysähdyksen jälkeen.
– Haluaisin nähdä enemmän taistelua Mercedeksen kuljettajilta kauden edetessä, Palmer sanoi F1 Nation -podcastissa.
– McLaren viime vuonna on hyvä vertailukohta – taistelu oli liian rauhallista, kuljettajat noudattivat tallimääräyksiä koko ajan.
Palmerin mukaan yksi harvoista todellisista kipinöistä nähtiin Singaporessa, kun Norris ohitti aggressiivisesti Piastrin toisessa mutkassa ja jätti raivostuneen tallikaverinsa taakseen.
– Se oli ainoa hetki, jolloin nähtiin kunnolla taistelua heidän välillään. Muuten molemmat vain kuuntelivat tallia ja pelasivat varman päälle. Se toimi McLarenille ja toi menestystä, mutta minä haluan nähdä kilpailua, Palmer linjasi.
F1-sarja palaa viiden viikon mittaiselta kilpailutauolta ensi viikonloppuna, kun kausi jatkuu Miamissa.

































