Hallitseva maailmanmestari Max Verstappen paineli voittoon Albert Parkin radalla Australiassa ajetussa kauden kolmannessa ja todellakin dramaattisessa F1-kisassa. Varikolta kisaan lähtenyt Alfa Romeon Valtteri Bottas oli 12:s.

Kauden toisen voittonsa tykittänyt ja MM-johtoaan tukevoittanut Verstappen jätti Mercedeksen Lewis Hamiltonin taakseen. Hamilton nappasi kakkossijan ennen Aston Martinin Fernando Alonsoa.

Mercedes otti unelmastartin 58 kierroksen kisaan. Paalupaikkamies Verstappen pudotettiin heti kättelyssä kolmanneksi Mercedes-kuljettajien toimesta.

Kakkosruudusta startannut George Russell painoi Verstappenin ohi heti ensimmäisessä mutkassa. Aika-ajoissa kolmanneksi sijoittunut Hamilton ohitti Verstappenin hetkeä myöhemmin.

Ferrari koki sen sijaan jälleen kovia, kun Charles Leclerc ajoi avauskierroksella hiekoille.

Kisa keskeytettiin punaisin lipuin kahdeksannella kierroksella. Williams-tallin Alex Albon menetti autonsa hallinnan radan kuudennessa mutkassa.

Albonin auto rysähti siksi pahasti ratavalliin, että hänen kisansa oli auttamattomasti siinä. Kilpuri jouduttiin nostamaan radalta. Albon ilmoitti välittömästi tiimiradiossa, että hän on kunnossa.

Rajussa tilanteessa oli mukana onni onnettomuudessa, sillä takaa tullut Alpine-kuljettaja pystyi väistämään täpärästi radalle takaisin pompanneen Albonin auton.

Kisaa johtanut Russell teki taktisen kömmähdyksen ja joutui lähtemään uusintastarttiin seitsemänneltä sijalta.

Russell saapui varikolle renkaiden vaihtoon juuri siinä vaiheessa, kun kilpailun johto päätti keskeyttää kisan. Muu kärkikaarti sai näin ollen ilmaisen varikkostopin punaisten lippujen aikana. Kärkikolmikon muodostivat siinä vaiheessa Hamilton, Verstappen ja Alonso.

Hamilton joutui kuitenkin tuomariston tutkintaan uusintastarttia edeltäneiden tapahtumien seurauksena.

Uusintastarttiin kärkipaikalta lähtenyt Hamilton himmaili valmistavalla kierroksella ja kurvaili lähes puoli radanmittaa turva-auton takana. Sääntöjen mukaan välimatkaa turva-autoon ei saa olla 10 autonmittaa enemmän. Hamiltonin hidastelun seurauksena joukkokolari oli todella lähellä taaempana.

Hamilton pystyi pitämään uusintastartissa kärkipaikan, mutta Verstappen iski nopeasti. Verstappen paineli Hamiltonin ohi kisan kärkeen kierroksella 13. Verstappen viiletti sen jälkeen maisemaan.

Russellin matkanteko päättyi karulla tavalla viisi kierrosta myöhemmin, kun hänen autonsa löi liekkejä.

Draama ei suinkaan loppunut vielä tähän, päinvastoin. Kisa sai vielä täysin uuden käänteen kaksi kierrosta ennen loppua.

Kisa keskeytettiin punaisilla lipuilla, kun Kevin Magnussenin Haas-tallin autosta oli kadonnut rengas vanteelta. Edessä oli jälleen uusintastartti, joka muuttui romuralliksi.

Alpine-tallin molemmat autot olivat hetkessä seinässä ja Sainz puolestaan kilkkasi uusintastarttiin kolmannelta sijalta lähteneen Alonson.

Kaaoksen ja sekoilun jälkeen oli pitkään epäselvää se, palautuuko loppujärjestys uusintalähdön järjestykseen, vai ei.

Kisassa päätettiin ajaa vielä yksi, eli viimeinen kierros turva-auton takana, joten Alonso otti kolmospaikkansa takaisin Sainzilta.

Seuraaville sijoille päätyivät Aston Martinin Lance Stroll, varikolta Bottaksen tavoin kisaan lähtenyt Red Bullin Sergio Perez, McLarenin Lando Norris, Haasin Nico Hülkenberg, McLarenin Oscar Piastri ja Alfa Romeon Zhou Guanyu.

Sainzille mätkäistiin kuitenkin viiden sekunnin aikarangaistus, joten sijoitukset kärkikolmikon takana tulivat vielä muuttumaan.

Kausi jatkuu 30. huhtikuuta ajettavalla Azerbaidzhanin GP:llä.

Lue myös:Lewis Hamiton tuomariston tutkintaan – tallikaverin auto liekeissä

Lue myös:Punaiset liput – Alex Albon rysäytti rajusti ulos

https://twitter.com/F1/status/1642426643976167426

LUE MYÖS: Haastattelu: Valmentajavelho hehkuttaa Liigan finaalijoukkueita – ”Molemmilla uniikki tarina” (Siniviiva.fi)