Video: Sportivo TV

Lewis Hamiltonin sopimuksen yksityiskohtia ei ole julkisuuteen tuotu, mutta sen uumoillaan ulottuvan vielä ensi kauden loppuun saakka. Nyt on paljastunut, että sopimuksessa on vielä lisäpykälä.

Hamilton voi jatkaa Ferrarilla odotettua pidempään, sillä hänen sopimuksestaan on paljastunut aiemmin tuntematon optio vuodelle 2028. Entinen F1-kuljettaja ja nykyinen asiantuntija Martin Brundle kertoi Sky Sportsille, että Hamiltonilla on sopimuksessaan yksipuolinen optio, jonka avulla hän voi itse päättää jatkostaan Ferrarilla myös kauden 2027 jälkeen.

41-vuotiaan brittitähden ympärillä on viime aikoina pyörinyt runsaasti huhuja mahdollisesta uran päättymisestä. Ferrari-siirron ensimmäinen kausi oli Hamiltonille vaikea, mutta tämän vuoden aikana hänen vireensä on parantunut selvästi.

Hän ajoi Ferrarilla ensimmäisen palkintosijansa Kiinassa ja on näyttänyt viihtyvän nykyautoissa huomattavasti paremmin kuin aiemmin. Brundlen mukaan Hamilton vaikuttaa jälleen energiseltä ja motivoituneelta.

– Lewis näyttää onnellisemmalta ja rennommalta kuin vuosiin. Hänessä näkyy taas sellaista energiaa, jota ei ole hetkeen nähty, Brundle arvioi.

Hamilton itse torjui Montrealin GP-viikonlopun mediatilaisuudessa puheet uransa päättymisestä ja teki selväksi, ettei ole lähdössä F1:stä lähiaikoina. Brundlen mukaan mahdollinen 2028-optio kertoo juuri siitä.

– Lewis ei aio kävellä pois Ferrarilta ellei hänen ole aivan pakko, Brundle sanoi.