
Japanin MM-ralli saattaa palata jo 2019takaisin WRC-sarjan kilpailukalenteriin. WRC-sarjan promoottori Oliver Cieslan mukaan rallin järjestäjienkanssa on päästy sopimukseen.
– Esitys etenee nyt FIA:n neuvostolle, joka varmasti antaa positiivisen hyväksyntänsä ja Japanissa todennäköisesti ajetaan MM-rallia seuraavat neljä vuotta, Ciesla totesi.
Ralli ajetaan Honshun saarella ja reitti käy välillä aivan Fuji-vuoren rinteillä. Ajankohta on joko syyskuun puoliväli tai lokakuun alku. Maailman moottoriurheilun neuvosto vielä virallisesti nuijinee päätöksen kokoukseen Pariisissa lokakuun puolessa välissä kun rallin MM-sarjan kilpailukalenteri lyödään lukkoon.
Myös Chilen ralli on tulossa kalenteriin mukaan, joten kaksi rallia Euroopasta todennäköisesti menettävät paikkansa. Aiemmin Korsikan rallia uumoiltiin pudotettavaksi, mutta Autosportin lähteiden mukaan toinen putoajakandidaateista olisi ainakin Saksan ralli. Toinen putoajista on kuitenkin vielä hämärän peitossa.
Japanissa ajettiin viimeksi MM-sarjan merkeissä 2010.