Moottorikelkkailun sprintin SM-sarja jatkui lauantaina Karstulassa Vallitien Vauhtiradalla ja sen ympäristössä. SM Pro-sarjassa voitto mestaruudesta jatkui jälleen iisalmelaisen Saku Niskasen ja rovaniemeläisen Tero Lokan välisenä mittelönä.

– SM-pistetilanne on todella tasainen, ja varmaan vasta huomenna viimeisellä kierroksella selviää, kuka voittaa mestaruuden, lauantain lopputuloksissa toiseksi sijoittunut Niskanen pohdiskelee.

Vaikka Lokka oli lauantaina kokonaistuloksissa nopein, myös hänen päiväänsä mahtui isompiakin virheitä.

– Putosin kelkan kyydistäkin kerran, Lokka paljastaa ja lisää, että sprintissä kun jokainen sekunti on tärkeä, sitä ajetaan koko ajan aika äärirajoilla. Toisaalta koska kisa on tiukkaa, virheisiin ei välttämättä ole varaa.

Myös toiseksi tullut Niskanen teki lauantaina tuttavuutta kiven kanssa, ja lopputuloksissa kolmanneksi sijoittunut oululainen Santeri Palovaara ajoi ensimmäisellä kierroksella päin puuta.

– Olin SM-pisteissä kolmantena ennen tätä viikonloppua. Saku ja Tero ovat karanneet pisteissä tavoittamattomiin, mutta yritän huomenna nauttia ajamisesta, ajaa mahdollisimman kovaa ja tavoitella SM-pronssia, Palovaara kommentoi.

Sunnuntaina Karstulassa ajetaan kauden viimeiset SM-sprintit.

Lähde: Suomen Moottorikelkkailijat ry

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)