
Ratamoottoriveneiden F1-luokan kaksinkertainen maailmanmestari Sami Seliö sekä Hollannin Ferdinand Zandbergen jatkavat F1-veneiden MM-sarjassa suomalaisomisteisen Red Devil SMC F1 Teamin kuljettajina. Tallin varakuljettaja on viime kaudella ratamoottoriveneiden F2-luokan MM-sarjassa vuoden tulokkaaksi valittu Roope Virtanen.
Red Devil SMC F1 Team sijoittui päättyneellä kaudella valmistajien MM-sarjassa kuudenneksi. Seliö oli kuljettajien MM-pisteissä myös kuudes ja Zandbergen kolmastoista. Vuonna 1998 ensimmäisen F1-veneiden MM-starttinsa ajanut Seliö on kilpaillut osaomistamassaan tiimissä jo vuodesta 2000.
– Käynnissä on juhlavuosi. Olen ajanut omassa tiimissämme 25 vuotta, keväällä täytän 50 vuotta ja 20 vuotta olemme tehneet yhteistyötä Red Devilin kanssa. Vuosien kohokohtia ovat olleet 2007 ja 2010 saavutetut henkilökohtaiset maailmanmestaruudet sekä etenkin vuonna 2010 suomalaisena tiiminä saavutettu valmistajien maailmanmestaruus, Seliö kertoo Red Devilin tiedotteessa.
Seliö kertoo, että alkavalla kaudella Red Devil SMC F1 Team tavoittelee kuljettajien sekä valmistajien maailmanmestaruuksia.
– Uskomme, että mestaruuksien aika ei kohdaltamme ole ohi. Minulla on nopea ja vahva tallikaveri, ja alkavalle kaudelle molemmilla täysin uudet SHJ F1–veneet, jonka suunnittelussa ja kehitystyössä olemme olleet mukana.
– Viime vuosina olemme joutuneet keskeyttämään usein kalustovaurioiden takia. Edellisen venevalmistajamme Baban toiminta hiipui, kehitystyötä ei enää tapahtunut ja se näkyi nopeus- sekä luotettavuusongelmana, Seliö kertoo.
F1-veneiden MM-kalenteri 2025:
2.–4.5. GP of Bình Đinh, Vietnam
22.–24.8. GP of Indonesia, Indonesia
3.–5.10. GP of Shanghai, Kiina
10.–12.10. GP of China, Kiina
28.–30.11. tulossa, Lähi-itä
12.–14.12. tulossa, Arabiemiraatit
19.–21.12. GP of Sharjah, Arabiemiraatit