Esapekka Lappi on tarrannut kovalla otteella kiinni neljänteen perättäiseen SM-rallin voittoon.
Lappi on hallinnut Lahdessa ajettua kisaa alusta loppuun ja vain iso epäonni voisi estää häntä enää voittamasta.
Kun Lahdessa on ajettu kuusi erikoiskoetta, johtaa Lappi kisaa jo 32,3 sekunnin erolla toisena olevaan Anssi Rytköseen nähden.
Samalla Lappi on ottanut jo ainakin toisella kädellä kiinni Suomen mestaruudesta. Hänen pahin uhkaajansa Tuukka Kauppinen ajoi perjantaina ulos ja kärsi lisäksi rengasrikosta, mitkä pudottivat hänet jo yli 3 minuutin päässä kärjestä.
Ruotsalainen Jari Liiten nousi Kauppisen ongelmien myötä kolmanneksi ja Ville Vatanen on neljäntenä ennen virolaista Patrick Enokia. Vatanen johtaa SM2-luokkaa.






























