Entinen F1-kuljettaja Jolyon Palmer on linjannut alkavan kauden suurimmat suosikit. McLaren näyttää hänen silmäänsä todella vahvalta.

– Uskon, että kärjessä nähdään tiukka taistelu, mutta McLaren vaikutti selvästi olevan askeleen edellä kilpailijoitaan. Heidän autonsa toimi pääosin halutulla tavalla. Kuljettajista Norrisilla näytti olevan vahvin ote, ja hän lähtee suosikkinani kauden avauskilpailuun, Palmer kirjoittaa formula ykkösten kotisivuilla.

Palmer ei kuitenkaan osaa suoraan sanoa, mikä talli tai kuka kuljettaja nousee McLarenin ja Norrisin suurimmaksi haastajaksi tälle kaudelle.

– McLarenin takana tilanne on sekavampi, ja testien jälkeen useilla talleilla on ristiriitaisia tuntemuksia, Palmer pohti.

Mielenkiintoisin kysymysmerkki on Red Bull. Energiajuomajätin tiimi oli testeissä kuin saippuapala, eikä siitä meinannut saada minkäänlaista otetta.

– Red Bull, joka oli selvästi vahvin vuosi sitten, on jälleen kamppaillut edistysaskelten kanssa. He pyrkivät ratkaisemaan viime kauden lopulta jatkuneita ongelmia ja ovat tehneet muutoksia laajentaakseen autonsa suorituskykyaluetta, Palmer pohdiskeli.

Ferrari ja Mercedes lienevät myös kärkitaistelussa.

– Ferrari ja Mercedes vaikuttivat molemmat vahvoilta. Lewis Hamilton pääsi nopeasti sinuiksi uuden autonsa kanssa jo ensimmäisenä testiaamuna, mutta viikon edetessä Mercedesillä näytti olevan vaikeuksia yltää McLarenin suorituskykyyn. He löysivät autonsa etupään suorituskyvyn rajat testien kolmantena päivänä, jolloin Hamiltonin ajaminen alkoi näyttää entistä repaleisemmalta hänen yrittäessään puristaa autosta viimeisiä kymmenyksiä irti, Palmer linjasi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Karu totuus iskee silmille – suomalaisessa jääkiekossa on rajuja uhkakuvia (KiekkoUutiset.fi)