Etelä-Ranskan Paul Ricardin auringonpaisteessa ajetussa kuluvankilpailukauden toiseksi viimeisessä Lamborghini Super TrofeoEuroopanmestaruussarjan osakilpailussa nähtiin jälleen upeaasuomalaismenestystä kun kuopiolainen Elias Niskanen ja jyväskyläläinenMikko Eskelinen saavuttivat järjestyksessään seitsemännen PRO-AM -luokanpalkintokorokesijoituksen yhdeksästä ajamastaan osakilpailusta.

620 hevosvoimaisella Lamborghini Super Trofeo EVO autolla ajanut sarjanainoa kokonaan suomalaisautokunta lähti kilpailuun ilman suurempiatulostatavoitteita kun PRO-AM luokan tulevat puolalaiset sarjamestaritKarol Basz ja Andrzej Lewandowski olivat jo tittelinsä aikaisemminvarmistaneet. Näin Niskasen ja Eskelisen rooliksi jäi vain hopeamitalinkannalta pahimman italialaisen kanssakilpailija Lorenzo Bontempellinautokunnan voittaminen.

Koska 50 minuutin kilvanajon päätteeksi pistepussi kasvoi kaksimestaruuspistettä Bontempelliä enemmän, on suomalaisilla sunnuntainaaihetta juhlaan kun kilpailukausi huipentuu sunnuntai-aamupäivälläajettavassa kauden päätösosakilpailussa; Finaalikilpailun jälkeisessäpalkintogaalassa heidät tullaan palkitsemaan joko EM-hopea tai-pronssimitalilla.

– Kuluvan kilpailukauden aikana on tullut selväksi, ettei meidän lisäksikenelläkään muulla ole ollut mitään asiaa puolalaisten sarjajohtajienvauhtiin. Tänäänkin he suvereenisesti voitti luokkamme samalla kun metaistelimme hopeasijasta. Kuitenkin se taistelu ratkesikuljettajanvaihdossa kun teimme alokasmainen virheen kuljettajanvaihdossa; Rattilukko napsahti kiinni ja sitä avatessa aikaa paloi 12ylimääräisen sekunnin verran. Vaikka siinä hävittiin kakkossija niinkilpailukauden seitsemänteen palkintokorokesijoitukseen ja kymmeneenmestaruuspisteeseen pitää olla tyytyväinen, Eskelinen kertoo tiedotteessa.

– Mikko ajoi ajovuoronsa mallikkaasti ja toi auton minulle aivan PRO-AMluokan hopeasijassa kiinni. Hyppäsin ohjaamoon ja ihmettelin kun rattiei liikkunut mihinkään. Sitä vikaa selvittäessä ja rattilukonavaamisessa paloi 12 piinaavan pitkää sekuntia ja kun maalissa hopeasijahävittiin 13 sekunnilla niin kieltämättä kyllä syö miestä varsinkinsiksi, että tänään tiimi antoi minulle vapaat kädet näyttää osaamistani.Silti nopeasti keräsin itseni ja sain omalla ajovuorolla hyvin eroakurottua umpeen, mutta kuitenkin tuo harmillinen virhe söimahdollisuuden kahteen lisäpisteeseen. No mutta huomenna aamusta sittenvielä kerran uusi yritys, itsevarmuutta puhiseva Niskanen jatkaa.

Niskasen ja Eskelisen lisäksi kilpailussa ajoi myös kolmassuomalaiskuljettaja kun 16-vuotias tamperelainen Luka Nurmi tekierittäin mallikelpoisen debyytin kansainvälisessä GT-ratasarjassa.Espanjalaisen tiimikaverinsa kanssa ajanut Porsche Sprint ChallengeNEZ-ratasarjan mestari kärsi tiimikaverinsa spinnauksesta ja sen myötähän toi auton maalilipulle yleiskilpailun 13. sijalla Eskelisen jaNiskasen ollessa koko kilpailun 11. nopein autokunta.

Kilpailukauden huipennus ajetaan sunnuntaina Suomen aikaa klo 10:10.Koostelähetys sarjan edesllisestä eli SPA-Francorchampsinosakilpailuviikonlopusta on nähtävissä sunnuntaina 15.11.2020 klo 10.35C More MAX TV-kanavalla.

Lähde: Tiedote. Kuva: Jani Kekoni

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)