Rata-autoilun kaksi Suomenmestaria, kuopiolainen Elias Niskanen jajyväskyläläinen Mikko Eskelinen, ajoivat täydellisyyttä hipovatsuoritukset Etelä-Ranskan Paul Ricardilla ajetuissa Lamborghini SuperTrofeo Euroopanmestaruussarjan päätösosakilpailussa.

Sarjan ainoasuomalaisautokunta nappasi lauantaisesta osakilpailusta PRO-AMluokan palkintokorokkeen alimman ja sunnuntaina saman luokan hopeasijan.Niiden turvin sinivalkoinen tiimi juhli ansaittua PRO-AM luokanhopeasijaa kun he kummassakin kilpailuviikonlopun lähdössä pystyivätlyömään samaa sijaa tavoitelleen italialaisen Lorenzo Bomtempellin.

Hopeamitali ei ollut suomalaisille sattumaa vaan puhtaasti kovan työntulos kun kilpailusta toiseen niin Lamborghinin junioriohjelmankuljettajana ajanut Elias Niskanen kuin useita EM- ja Aasian sarjanmitalisijoituksia napannut Mikko Eskelinen paransivat suoritustaanjokaisessa kilpailukauden osakilpailussa. Hopeasija oli täysin ansaittumyös siksikin, että kaksikko toi auton maaliin jokaisessa ajamassaansarjan kymmenessä osakilpailussa. Näin hopeasijan voittomarginaaliksimuodostui lopulta 21 pistettä kun taas PRO-AM luokan voitto karkasi 45pisteen päähän.

Jokaisessa osakilpailuviikonlopussa asetettujen tavoitteiden ylittäminenlaittoi pitkällä autourheilu-urallaan saavuttaneen Mikko Eskelisenherkistymään.

– Urallaan rata-autoilun Formula Ford luokan Suomen- ja CUP mestaruuksiasaavuttanut tiimikaverini Elias Niskanen oli mies paikallaan kun häntänäänkin erinomaisesti haastoi sarjan yleisen luokan kärkikuljettajia.Vastaavasti kun minä pystyin maaliviivalle saakka puolustamaan PRO-AMluokan hopeasijaa niin sen myötä kilpailukausi sai arvoisensa päätöksen.Kultamitaliin meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia kun puolalaistenKarl Baszin ja Andrew Lewandowskin autokunta oli jokaisessa kilpailussameitä karvan verran parempi. Näin ollen hopeamitali tuntuu täysinvoitetulta sijoitukselta, koska se oli ihan maksimi tulos mitä olisimmemuutenkaan voineet saavuttaa. Kaikin puolin tavoitteet saatiin täytettyäja siksi erittäin ylpeä olen niin Eliaksen kuin koko tiimimmetoiminnasta menestyksemme eteen, Mikko Eskelinen kertoo.

– Tänä vuonna jokainen Euroopan kilparata oli minulle täysin uusikokemus ja kun jokaisella viidellä radalla pystyttiin vähintäänneljänneksi korkeimmat pisteet tuomaan kotiin niin tyytyväinen olen.Mikko hoiti oman tonttinsa paremmin kuin hyvin ja kun minäkin pystyinnäyttämään osaamistani niin hopea oli täysin ansaittu. Määrätietoisestatoiminnasta kertoo myös se, ettemme myöskään lähteneet varmistelemaanvaan tänäänkin ajettiin aivan maksimisuoritus alusta loppuun. Siksikinoli hienoa päättää pitkä kilpailukausi PRO-AM luokan palkintokorokkeenhopeiselle sijalle ja samalla pokata myös saman luokan sarjanhopeamitali. Kaikkinensa mahtava päätös upealle kilpailukaudelle, jokaantoi minulle runsaasti kokemusta kansainvälisestä GT-autoilusta jatodisteen siitä, että vauhtini riittää kilpailujen kärkikahinoihin. Nythetki juhlitaan ja sitten aletaan rakentaa kilpailukautta 2021, EliasNiskanen jatkaa.

Eskelisen ja Niskasen saksalaisessa Leipert Motorsport tiimissä olisuuret juhlat kun heidän toinen autokuntansa voitti AM-luokanmestaruuden, kolmas autokunta nappasi sunnuntaisen yleiskilpailun voitonja neljännessä autossa ajanut 16-vuotias tamperelaisen Luka Nurmi tekivahvan debyytin kansainvälisiin ratasarjaan. Nurmi ajoi koko viikonlopunvirheettömästi ja kellotti erittäin lupaavia ja vertailukelpoisiakierrosaikoja.

Lähde: Niskasen ja Eskelisen tiedote, kuva: Jani Kekoni

LUE MYÖS: Sami Pajari teki yhden asian harvinaisen selväksi – Juha Kankkunen näytti vihreää valoa (RalliF1.fi)