Tämän kauden F1-sarja on ylittänyt jo puolivälin. Samaan aikaan ensi kauden kilpailukalenteria sorvataan kabineteissa kovaa vauhtia. Tällä saralla on puhuttanut etenkin Ranskan GP:n kohtalo. Myös Alpinen F1-tallin toimitusjohtaja Laurent Rossi kommentoi asiaa.
Viime viikonloppuna Paul Ricardin radalla kisatun Ranskan GP:n sopimus F1-sarjan kanssa umpeutuu tähän kauteen. Ranskan GP teki paluun sarjan kalenteriin vuonna 2018 oltuaan sen ulkopuolella kymmenen vuotta.
Sopimuksen päättyminen on herättänyt spekulaatioita siitä, jääkö Ranska kokonaan ensi kauden kilpailukalenterin ulkopuolelle. Edellisestä tauosta huolimatta Ranska on merkittävä moottoriurheilun ja F1:n keskus, sillä maassa on kisattu kuninkuusluokkaa yhteensä 62 kertaa vuodesta 1950 alkaen.
Alpinen toimitusjohtaja Laurent Rossi alleviivasikin Ranskan aseman eräänä moottoriurheilun perinteikkäimmistä linnakkeista kommentoidessaan ensi kauden kilpailukalenteria. Samalla hän toivoi, että Ranskassa voitaisi kisata myös ensi kaudella.
– Olisin todella pettynyt, jos niin ei olisi. Enkä nyt puhu ainoastaan ranskalaisen tallin edustajana, enkä edes maan kansalaisena. Mielestäni kyse on siitä, että Ranska on moottoriurheilun linnake. Se on antanut paljon lajille. Sillä on suuret yleisöt ja laaja fanipohja, Rossi sanoi Motorsportweek-sivuston mukaan.
Ensi kauden kilpailukalenterin ulkopuolelle uhkaa jäädä myös perinteinen Belgian GP. Uutena tulokkaana ensi kauden F1-kalenteriin saadaan ainakin Las Vegasin osakilpailu. Lisäksi F1-sarja haluaa palauttaa kisakalenteriin perinteisen Etelä-Afrikan osakilpailun.
Lue myös:
Lue myös:
”Meillä on paljon syytä hymyyn” – Ferrari-pomo asetti hurjan tavoitteen Unkariin