Veikkausliigan Vaasan Palloseura on vahvistanut rivejään. Seura tiedottaa hankkineensa Emmanuel “Emmy” Okereken.
Okereke siirtyy Vaasaan IFK Mariehamnista. Hän teki kahden vuoden sopimuksen seuran kanssa.
– Hän tuo meille fyysisyyttä. Hän on iso, vahva, todella kamppailuvoimainen ja sen lisäksi juoksuvoimainen. Meiltä on tämän profiilin pelaaja puuttunut, ja se on näkynyt meidän päässä. Häneltä odotamme oman boksin puolustuksen parantumista, ja nopeutta selustan puolustamiseen, kommentoi urheilujohtaja Tommi Pikkarainen seuran verkkosivuilla.
Okereke avasi itse ratkaisuaan. Hän kertoi, että kiinnostuneita oli myös muualla.
– Muutama seura oli kiinnostunut minusta, mutta VPS oli niistä kaikkein halukkain hankkimaan minut. Vepsu osoitti todella paljon kiinnostusta, ja keskusteltuani urheilujohtajan kanssa vakuutuin siitä, että tämä on paras vaihtoehto oman kehitykseni kannalta pelaajana. Mielestäni VPS on hyvä joukkue, jokainen ottelu heitä vastaan tällä kaudella oli todellinen taistelu. Vaikka sijoitus sarjataulukossa ei ehkä ollut paras mahdollinen, uskon, että seuralla on todella paljon potentiaalia Veikkausliigassa. Toivottavasti voimme saavuttaa sen ensi kaudella, Okereke kertoi puolestaan itse.






























