Veikkausliigan AC Oulu ja Juuso Saarikoski ovat solmineet kauden mittaisen pelaajasopimuksen reservijoukkueeseen.
19-vuotias veskari kärsi viime kaudella ikävistä loukkaantumisista. Hän pelasi kolme ottelua OsPan riveissä Kolmosessa.
– Viime kausi meni melkein kokonaan loukkaantumisten parissa. Tulevan kauden tavoite on saada mahdollisimman ehjä kausi sekä päästä pelaamaan. Tulevaisuudesta ei vielä tietoa, keskittyminen tähän kauteen ja kausi kerrallaan eteenpäin, kommentoi pelaaja seuran tiedotteella.
Urheilutoimenjohtaja Markus Heikkinen muistutti, että Saarikosken tie on ollut ajoittain kivikkoinen. Asenne on kuitenkin kova.
– Juuso on ollut yksi reservijoukkueen maalivahdeista parin vuoden ajan. Pelejä miesten tasolla ei ole vielä hirveästi kertynyt. Maalivahdin rooli on tunnetusti armoton, koska pelipaikkoja on niin vähän tarjolla. Mutta Juuso positiivisena tyyppinä on jaksanut harjoitella omalla hyvällä tasollaan ja sen kautta myös kehittynyt, vähäisestä vastuusta huolimatta. Todella tyytyväinen Juuson sopimuksesta, kiitteli Heikkinen tiedotteella.

































