Suomen jalkapallomaajoukkueen kaikkien aikojen paras maalintekijä Teemu Pukki ilmoitti keskiviikkona, että hänen uransa maajoukkueessa on ohi.

Hän on vielä mukana marraskuun MM-karsintaottelussa Maltaa vastaan ja maaottelussa Andorraa vastaan, mutta sen jälkeen hän riisuu viimeisen kerran Huuhkajien pelipaidan yltään.

Pukki oli viemässä Huuhkajia vuonna 2019 ensimmäistä kertaa historiassa EM-kisoihin ja teki tuolloin Kansojen liigassa ja EM-karsinnoissa lähes uskomattomalla tahdilla maaleja. Viime aikoina hänen vastuunsa on kuitenkin pienentynyt maajoukkueessa.

Pukki avasi keskiviikkona taustoja lopettamiselle Kymppipaikan haastattelussa.

– Tässä on aika pitkään tullut pelattua. En sano, että kun maajoukkueessa peliaika on vähentynyt, että sillä olisi merkitystä. Totta kai aina haluaisin pelata, kun leireillä on. Nyt se on vähentynyt, Pukki aloitti.

–  Kausi on ollut fyysisesti aika rankka. Kun muut ovat päässeet huilaamaan, itse olen lähtenyt maajoukkueeseen. Vaikka en ole pelannut, niin treenejä sun muuta on ollut, hän jatkoi.

Pukin mukaan päätöksen taustalla painoivat myös perhesyyt.

– Olen ollut myös uran aikana pois kotoa, niin nyt annan aikaa enemmän perheelle. Yleisesti kokonaisuudessaan tuntuu, että on oikea hetki. Ensi karsintoihin on aika paljon matkaa, enkä usko, että silloin olisi enää voimia jatkaa. Tuntuu, että nyt on oikea hetki tähän päätökseen, Pukki linjasi.

LUE MYÖS: Näkökulma: Teemu Pukki teki merkityksettömästä merkityksellisen (FutisUutiset.fi)