Veikkausliigassa mestaruutta vuonna 2015 juhlinut SJK nappasi maukkaan kotivoiton lauantaina. SJK murskasi Pohjanmaan sisäisessä taistelussa Pietarsaaren Jaron 3-1 -lukemin.

Voitto oli SJK:lle ensimmäinen sitten huhtikuun puolivälin, jolloin joukkue kaatoi kotonaan AC Oulun samoin lukemin. Tätä seurasi seitsemän ottelun voitoton putki, jonka aikana joukkue keräsi kolme pistettä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Tämä oli yksi kauden parhaista esityksistämme ja samalla suuri helpotus. Emme ole pelanneet huonosti, mutta viime kuukausi olisi pitänyt mennä paremmin tulosten valossa. Koko joukkueemme odottaa parempia tuloksia ja tällaisia esityksiä kuin tänään näytimme, kommentoi päävalmentaja Stevie Grieve SJK:n tiedotteessa.

SJK karkasi avausjaksolla kahden maalin johtoon. 11. peliminuutilla Rasmus Karjalainen onnistui rangaistuspotkusta ja puolen tunnin pelin jälkeen Kasper Paananen lisäsi johdon kahteen maaliin.

FF Jaro nousi maalin päähän vain kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Kerfala Cissokon osumalla. Guinealaiselle maali oli kauden kuudes.

Lisäajan neljännellä minuutilla Jeremiah Streng iski loppulukemat taululle kauden kolmannella osumalla.

– Pelasimme todella vahvasti ja kypsästi. Saimme otteluun hyvän alun ja tärkeän johtomaalin aikaisessa vaiheessa. Olisimme voineet tehdä avausjaksolla enemmänkin maaleja ja koko pelissä jopa 5-6 osumaa, kehui Grieve.

SJK on sarjassa 12 pelatun ottelun jälkeen viidentenä 18 pisteellä. FF Jaro on sarjan kymmenes kahdeksalla pisteellä. SJK jatkaa kauttaan Tampereen Ilveksen vieraana ensi viikolla. FF Jaro kohtaa kotonaan AC Oulun.

Veikkausliigan lauantain tulokset

FC Inter – Haka 1-1
AC Oulu – HJK 0-4
Gnistan – KTP 2-1
IFK Mariehamn – VPS 1-5
KuPS – Ilves 0-3
SJK – FF Jaro 3-1

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)