Jalkapallon Veikkausliigassa tällä hetkellä viidentenä oleva SJK koki Konferenssiliigan ensimmäisen karsintakierroksen avausottelussa ikävän tappion. SJK taipui kotonaan Färsaarten Kl Klaksvikille 1-2 -lukemin.
Vierasjoukkue karkasi 39. peliminuutilla johtoon Jakup Andreasenin osumalla, mutta toisen jakson alussa Markus Arsalo tasoitti ottelun. SJK koki kuitenkin karvaan takaiskun 86. peliminuutilla, kun Gaston Tellechea iski vieraiden voittomaalin.
– Olimme hermostuneita avausjaksolla, minkä myötä menetimme palloja liian helposti. Meidän liikkuminen ja ajoitukset eivät olleet kunnossa, ja vastustaja teki pelaamisesta vaikeaa vahvan prässin ja boksiin heitettyjen pallojen turvin. Avausjaksolta jäi kuitenkin eniten harmittamaan vieraiden maali, joka oli estettävissä, kommentoi päävalmentaja Stevie Grieve seuran tiedotteessa.
– Vaihdoimme muotoa toisella jaksolla, ja sen myötä löysimme parempia syöttötiloja. Teimme nopeasti tasoituksen, ja johtomaalikaan ei jäänyt kauaksi, kun Jeren laukaus osui tolppaan. Vastustaja ei saanut mielestäni hyviä laukaisupaikkoja koko jaksolla, mutta iskivät harmittavasti kulmapotkusta lopussa, Grieve jatkoi.
Otteluparin toinen osa pelataan ensi viikon torstaina.






























