Manchester Cityn Benjamin Mendy on jälleen oikeudessa raiskaussyytösten takia. Oikeudenkäynnissä kuultiin Mendyn olevan melkoinen häntäheikki.

Mendy on toistamiseen oikeudessa raiskaussyytteiden takia. Alun perin hänet pidätettiin elokuussa 2021 syytettynä kahdeksasta raiskauksesta, yhdestä raiskauksen yrityksestä ja yhdestä seksuaalisesta pahoinpitelystä.

Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä hänet vapautettiin kuitenkin seitsemästä raiskaussyytteestä sekä seksuaalisesta pahoinpitelystä. Valamiehistö ei päässyt yhteisymmärrykseen kahdessa syytekohdassa, joten niiden uusi oikeudenkäynti alkoi aiemmin tällä viikolla.

Oikeudenkäynnissä kerrottiin, että Mendy olisi houkutellut naisen makuuhuoneeseensa takavarikoiden hänen puhelimensa. Antaessaan sitä takaisin, hän oli raiskannut naiset tämän estelyistä huolimatta.

Sen jälkeen Mendy olisi ottanut askeleen taaksepäin ja kertonut naiselle tämän olevan liian ujo.

– Kaikki on ihan hyvin. Olen maannut 10 000 naisen kanssa, nainen kertoi Mendyn sanoneen raiskauksen jälkeen.

Oikeudenkäynti jatkuu ja sen odotetaan kestävän vielä pari viikkoa. Mendy on kiistänyt syyllisyytensä.

Lue myös: HIFK-hyökkääjän oli vaikea pukea tuntojaan sanoiksi NHL-draftissa: ”Uskomaton tunne”

Lue myös: Kuusi suomalaista NHL-draftin sadan kärkivarauksen nipussa

LUE MYÖS: Näkökulma: Erotuomarin lahja silotti HJK:n tien ensimmäiseen voittoon (FutisUutiset.fi)