
Paris Saint Germain ja Internazionale kohtaavat tänä keväänä jalkapallon Mestarien liigan finaalissa.
Asia varmistui keskiviikkoiltana, kun PSG voitti toisessa välierässä Arsenalin maalein 2-1 ja paineli finaaliin yhteismaalein 3-1.
Ratkaisun makua otteluparissa oli ilmassa jo avausjaksolla ja ennen puolen tunnin täyttymistä, kun Fabian Ruiz laukoi boksin reunalta pallon Arsenal-maalin yläkulmaan.
Toisella jaksolla ja pelin 72. minuutilla Achraf Hakimi laukoi numeroiksi jo 2-0 ja Arsenalin toiveet finaalista alkoivat hiljalleen haihtua savuna ilmaan Pariisin taivaalle. Juuri ennen 2-0-maalia Vitinha oli tyrinyt rangaistuspotkun.
Muutamaa hetkeä myöhemmin Bukayo Saka sai paikan maalin edessä ja nosti Gunnersin toiveita vielä 1-2-kavennuksellaan, mutta tämä jäi lontoolaisten kannalta valitettavasti ottelun viimeiseksi maaliksi.
PSG on jahdannut Mestarien liigan voittoa jo vuosikaudet, mutta ei ole loppujen lopuksi ollut aiemmin edes kovin lähellä. Nyt se on selvä suosikki voittamaan maailman arvostetuimman jalkapallon seurajoukkuekilpailun.
Finaalissa PSG kohtaa italialaisen Interin, joka pudotti eilen tiistaina FC Barcelonan finaalista hyvin dramaattisen ottelun päätteeksi yhteismaalein 7-6. Inter on juhlinut Mestarien liigan voittoa aiemmin keväällä 2010.