Liverpool on päättämässä tähän kauteen yhteistyötä pitkään seuraa palvelleen egyptiläistähti Mohamed Salahin kanssa.

Salah on jättämässä seuran kesällä, sillä tällä kaudella pelaajan ja organisaation välillä on ollut runsaasti ryppyjä rakkaudessa.

Erilaiset huhut ovat tuomassa Liverpooliin Salahille korvaajaa.

Potentiaalisena korvaajana pidetään Saksan Bundesliigassa RB Leipzigiä edustavaa Yan Diomandea.

Norsunluurannikolta Abidjanin kaupungista kotoisin oleva 19-vuotias laitahyökkääjä on tällä kaudella iskenyt hurjat 12 maalia 30 otteluun Saksan pääsarjassa.

Diomanden markkina-arvo on tällä hetkellä noin 75 miljoonaa euroa, mutta eri lähteiden mukaan Diomandesta saattaa tulla seuraava yli sadan miljoonan euron hankinta Valioliigaan.

RB Leipzig on tekemässä hyökkääjästä valtavaa voittoa, sillä Norsunluurannikon maajoukkuepelaaja siirtyi Espanjan La Liga kakkosesta CD Leganesin riveistä 20 miljoonalla Saksaan.

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)