Gnistan on saanut Suomen johtavissa medioissa hehkutuksia osakseen.
Ja sympatiaa on riittänyt tietysti kesän 2024 traagisten tapahtumien jälkeen, kun joukkueen stadion Oulunkylässä paloi. Tuhkasta noustiin ja Gnistan palasi tänä vuonna Oulunkylään.
Tällä kaudella Gnistan sijoittuu Veikkausliigassa kuudenneksi. Se on urheilullisesti hieno tulos ja vuosien varrella mielipiteitä paljonkin jakanut päävalmentaja Jussi Leppälahti voi ottaa siitä sulan hattuunsa.
Mutta buumia Gnistan ei tällä kaudella todellakaan synnyttänyt. Katsomot eivät olleet loppuunmyytyä ja joukkueen fanikatsomossa niin sanotuiksi suuriksi faneiksi luokiteltavaa väkeä on selkeästi vähemmän kuin HIFK:lla oli tällä kaudella Kolmosen otteluissa Bragulla.
Gnistan kohtasi kauden viimeisessä kotiottelussaan maanantaina Oulunkylässä HJK:n. Koleassa säässä pelatussa 2-2 -tasapeliin päättyneessä ottelussa katsojia oli 2307.
Kyse oli Gnistanin suurimmasta yleisömäärästä tällä kaudella ylemmässä loppusarjassa, mutta runkosarjassa monissa otteluissa oli paikan päällä väkeä enemmän.
Suurimman yleisömääränsä Gnistan sai kotipeleissään 28.7. pelattuun otteluun HJK:ta vastaan. Katsojia oli silloin 3112.
Tietysti marraskuussa merkityksettömässä ottelussa maanantai-iltana kynnys lähteä futismatsiin on korkeampi, mutta Gnistanin yleisömäärä osoittaa silti faktan, että Suomi on yhä jalkapallokulttuurin kehitysmaa, mitä seurajoukkuefutikseen tulee.
Kaikkia HJK:n ja HIFK:n derbyjä ei myyty loppuun. Mutta niissäkin oli 2015-22 aina vähintään 7000 katsojaa.
Tukholmassa pääsarjatason ottelut vetävät katsomoihin kymmeniätuhansia katsojia, vaikka urheilullista panosta ottelussa ei olisikaan. Gnistan on AIK:hon, Djurgårdeniin tai Hammarbyhyn verrattuna käsite toisesta aivan vieraasta maailmasta.
Otto Palojärvi
