Video: Sportivo TV

Jalkapallon vuoden 2026 MM-kisojen lohkovaihe rikkoi yleisöennätyksiä. Samalla myös muiden tuotteiden kulutus on ollut runsasta.

FIFA:n mukaan turnauksen ensimmäisten 17 päivän ja 72 ottelun aikana stadioneilla kävi yhteensä 4 644 549 katsojaa. Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa pelattavien kisojen 16 stadionilla täyttyi peräti 99,7 prosenttia tarjolla olleista katsomopaikoista. Ottelukohtainen yleisökeskiarvo oli 64 508 katsojaa.

Lohkovaiheen otteluita seurasi paikan päällä faneja 210 maasta ja alueelta. Samalla rikottiin vuoden 1994 Yhdysvaltain MM-kisojen aiempi ennätys, jolloin katsomoissa vieraili noin 3,5 miljoonaa ihmistä.

FIFA:n mukaan turnauksen vilkkain päivä oli 25. kesäkuuta, jolloin otteluita seurasi yhteensä 426 834 katsojaa. Kahdeksassa ottelussa yleisömäärä ylitti 80 000 katsojan rajan.

FIFA julkaisi myös mielenkiintoisia myyntitilastoja kisojen fanipalveluista. Virallisilla myyntipisteillä myytiin lohkovaiheen aikana noin 300 000 hodaria ja yli 2,8 miljoonaa olutta. Vertailun vuoksi pullovettä myytiin hieman yli miljoona kappaletta.

Suosituimmat tarjoilut vaihtelivat isäntämaittain. Kanadassa eniten ostettiin olutta ja sipsejä, Yhdysvalloissa hodareita sekä Meksikossa pizzaa ja sipsejä.

LUE MYÖS: Suomen ennätys romukoppaan – juoksija ei voi käsittää, mitä hänelle on tapahtunut (UrheiluAreena.fi)