Miesten jalkapallon MM-kisoihin tänä kesänä on luvassa sääntömuutos. Muun muassa BBC ja The Athletic uutisoivat Fifan aikeista muuttaa sääntöjä kertyneistä varoituksista.

Uusilla säännöillä varoitukset nollattaisiin sekä lohkovaiheen että puolivälierien jälkeen. Lähteiden mukaan Fifan johtokunta vahvistaa päätöksensä tiistain kokouksessa Vancouverissa.

Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa järjestettävä MM-turnaus laajentuu 32:sta maasta 48 maan kisoiksi. Kisat kestävät kesäkuun yhdeksännestä päivästä heinäkuun 19. päivään saakka.

Nykyisillä säännöillä pelaajat pelaisivat viisi ottelua ennen puolivälierää, jolloin varoitukset kumoutuisivat. Kahdesta varoituksesta seuraisi yhden ottelun pelikielto.

BBC:n mukaan Fifan mielestä oikeudenmukaisempi ratkaisu on ottaa käyttöön kaksi ajankohtaa varoitusten kumoamiseen, kuin kasvattaa määrä kolmeen varoitukseen.

LUE MYÖS: Nimet esiin – Argentiinan maajoukkuetähdet pettämiskohun keskellä (FutisUutiset.fi)