Jürgen Klopp on esittänyt kärkevää kritiikkiä jalkapallon MM-kisoissa käytössä olevia juomataukoja kohtaan.

Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa pelattavissa MM-kisoissa pelaajille annetaan kolmen minuutin juomatauko kesken molempien puoliskojen. FIFA on perustellut käytäntöä kesäolosuhteiden kuumuudella ja pelaajien hyvinvoinnilla.

Klopp ei kuitenkaan usko selitykseen.

Saksalaisvalmentaja arvosteli järjestelyä kovin sanoin saksalaiselle ZDF-kanavalle antamassaan haastattelussa.

– Jalkapalloa pitävät panttivankinaan johtajat, jotka piileskelevät ilmastoiduissa toimistoissaan. Kun näin pelaajien seisovan juomatauolla samalla, kun televisiokatkot määrittivät ottelun rytmiä, aloin miettiä, kenelle MM-kisat oikeastaan ovat. Faneille? Pelaajille? Vai mainostajille? Klopp sanoi.

FIFA mukaan juomatauot ovat osa laajempaa pyrkimystä tarjota pelaajille mahdollisimman turvalliset olosuhteet kuumissa sääolosuhteissa. Liitto kertoo hyödyntäneensä kokemuksia aiemmista turnauksista, mukaan lukien Yhdysvalloissa järjestetty seurajoukkueiden MM-turnaus.

Kriitikoiden mielestä päätöksen taustalla ovat kuitenkin ennen kaikkea kaupalliset syyt.

Klopp katsoo taukojen rikkovan otteluiden luonnollisen rytmin.

– MM-ottelun pitäisi virrata kuin joki. Sen sijaan rakennamme keskelle patoja, jotta väliin voidaan sijoittaa mainoksia. Jalkapallo oli ennen päätapahtuma, mutta nyt siitä uhkaa tulla mainosshown taustamusiikkia, hän sanoi.