Video: Sportivo TV

Entinen Liverpool-puolustaja Jamie Carragher on välttänyt konkurssin maksettuaan verovelkansa Britannian veroviranomaiselle HMRC:lle. Konkurssihakemus hylättiin Lontoossa järjestetyssä oikeuskäsittelyssä, kun viranomainen vahvisti velan tulleen maksetuksi.

Tuomari Nicholas Briggs hylkäsi Carragheria vastaan elokuussa tehdyn konkurssihakemuksen maksamattomien verojen vuoksi. HMRC:n edustaja Kevin Hassan kertoi oikeudessa, että velka on hoidettu. Maksettua summaa ei ilmoitettu käsittelyssä, mutta aiempien tietojen mukaan velan suuruudeksi arvioitiin noin 700 000–800 000 puntaa.

Merseysidelta kotoisin oleva Carragher pelasi koko ammattilaisuransa Liverpoolissa. Hän kuului joukkueeseen, joka voitti Mestarien liigan vuonna 2005.

Carragher lopetti pelaajauransa vuonna 2013. Hän ehti pelata Liverpoolin paidassa yhteensä 737 ottelua, minkä jälkeen hän siirtyi televisiotyöhön jalkapalloasiantuntijana. Hän on tullut tutuksi muun muassa Sky Sportsin ja CBS Sportsin lähetyksistä.

Aiemmin tänä vuonna suomalainen mediapersoona Aleksi Valavuori kuittasi velkansa, jonka loppusumma oli reilu miljoona euroa.

LUE MYÖS: Jere Karalahden ottelut kärsivät inflaation – seuraavaksi mäkihyppyä Valavuorta vastaan? (Atleetti.fi)