Arsenal menetti suuren mahdollisuuden eilen lauantaina Valioliigassa.
Gunnersilla oli lauantaina mahdollisuus karata jo yhdeksän pisteen karkumatkalle, mutta se temppu jäi tekemättä.
Arsenal jäi Nottingham Forestin kanssa maalittomaan tasapeliin. Se johtaa sarjaa nyt seitsemän pisteen erolla Man Cityyn nähden, mutta tilanne voisi olla tietysti aika paljon parempikin.
Arsenalin manageri Mikel Arteta kävin ottelun jälkeen kuumana. Hän koki, että Arsenalilta vietiin ihan selvä rangaistuspotku.
– Näin sen livenä, näin sen täällä ja näin sen nyt uudelleen. Se on täysin tarpeeton tilanne, mutta hän tuo pallon kädellään, joten kyseessä on selvä rangaistuspotku, Arteta kommentoi Ola Ainan käsivirhettä.
Liverpoolin legenda Steven Gerrard on kuitenkin nyt esittänyt varoituksen sanoja Artetalle. Managerin kannattaisi nyt keskittyä olennaisiin asioihin ja jättää turha kitinä kokonaan pois.
– Tilanteessa on kyllä jotain, mutta se ei ole mielestäni niin selvä kuin Mikel Arteta väittää. Se ei ole räikeä ja yksiselitteinen, varsinkaan jos asiaa katsoo erotuomarin näkökulmasta reaaliajassa, Gerrard sanoi TNT Sportille.
Gerrard varoitti Artetaa siitä, ettei hänen tulisi turhaan tarttua ”oljenkorsiin”.






























