Englannin maajoukkueessa 40 maalia vuosina 1998-2008 tehtaillut Michael Owen ei voi vieläkään ymmärtää, että Harry Kane jätti Tottenhamin ja lähti kaksi vuotta sitten Bayern Müncheniin.

Tunnetusti suorapuheisen Owenin mukaan Kane oli ”hullu”, kun hän lähti Tottenhamista ja jätti käyttämättä tilaisuuden nousta Valioliigan kaikkien aikojen maalintekijäksi.

– Olen kuullut tuon. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Olen viettänyt jonkin verran aikaa hänen (Owenin) kanssa, mutta en tunne häntä hyvin. Hän on tietysti Valioliigan ja myös Englannin suuruus, joten kunnioitan häntä ihmisenä.

– Mutta lopulta, kuten hän tietää, jokaisen ura on erilainen – jokaisen päätökset ja motivaatiot ovat erilaisia. Tiedän hänen vihjanneen, että lähdin vain pokaalin perässä, mutta tarkoituksenani on olla korkeimmalla tasolla niin kauan kuin mahdollista. Olen todella tyytyväinen siinä mielessä, että voin pelata isoja pelejä ja tavoitella mestaruuksia. Tunnen kehittyväni pelaajana, rikkovani rajojani maalinteon suhteen ja vain kehittyväni. Olen erittäin onnellinen Bayern Münchenissä, Kane jatkaa.

Kanen, 32, sopimus ulottuu kesään 2027. Saksan suunnalla on vihjailtu, että Kane ei pelaisi sopimustaan loppuun saksalaisjätin riveissä.

Bayernin on väitetty suunnittelevan Kane myyntiä takaisin Valioliigan kauden 2025-26 jälkeen.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)